3.3.2013

Mistä apua?


”Sairaiden puolesta rukoileminen kuuluu kirkon perinteeseen ja lähimmäisen rakkauteen. Maamme kirkoissa lähes jokaisessa jumalanpalveluksessa rukoillaan sairaiden puolesta. Niin tänäänkin. Rukous liittyy yhteiseen esirukoukseen, jossa Jumalan eteen kannetaan yhteisiä asioita ja huolenaiheita. Yhteisen rukouksen ja sielunhoidon ajatuksena on nimenomaan rinnalla kulkeminen, taakan jakaminen ja yhdessä avun pyytäminen. Se apu voi olla sitä, että kuulluksi tullut ja omassa elämäntilanteessaan kohdattu ihminen jaksaa elää sairautensa tai muun vaivansa kanssa askeleen verran eteenpäin.
Jumala itse kehottaa hädän hetkellä rukoilemaan ja luottamaan hänen apuunsa. Vastuunsa tunteva esirukoilija ja sielunhoitaja ei herätä pelkoa, muttei myöskään anna paranemisesta sellaista toivoa, joka toteutumattomana ajaa sairaan entistä syvemmälle ahdistukseen ja epätoivoon. Jeesuksen rukousopetukseen sisältyi tärkeä lause: Tapahtukoon sinun tahtosi. Rukous on aina jättäytymistä Jumalan huolenpidon ja tahdon varaan”, kertoi kirkkoherra Eija Nivala tänään radiojumalanpalveluksessa ja otti täten samalla kantaa menneellä viikolla velloneeseen keskusteluun riivaajista.
Kirkkovuodessahan eletään parhaillaan paastonaikaa, jonka alkuosan aiheita ovat katumus, mielenmuutos ja taistelu pimeyden valtoja vastaan.
Olimme tänään messussa, jossa saarnaaja lopetti saarnansa lohduttavasti psalmin 121 sanoihin, missä kerrotaan, mistä saa avun: ”Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan. Herra ei anna sinun jalkasi horjua, väsymättä hän varjelee. Herra varjelee sinut kaikelta pahalta, hän suojelee koko elämäsi. Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina.” Tätä haluan toivottaa myös Sinulle.

5 kommenttia:

  1. Hyvin sanottu, olen samaa mieltä.

    VastaaPoista
  2. Kuuntelin tuon Eija Nivalan saarnan. Tämän päivän teksti oli mielenkiintoinen, kun ajattelee viime viikon tapahtumia.

    VastaaPoista
  3. Maca:Niin, Herra suojelee koko elämäsi.
    MM: Ajankohtaisuus tuo sanoman esiin.

    VastaaPoista
  4. Hyvin ja levollisesti kirjoitettu.

    VastaaPoista
  5. On turvallista tietää että Jumala pitää minustakin huolen, ja vaikka sairauteni etenee, kipu kovenee, olen turvallisella mielellä.
    Lohduttaa ne laulun sanat.
    "Kipu sammumaton kerran päättyvä on, pidä minusta kiinni kunnes kasvosi nään"

    VastaaPoista