Afrikkalaista meininkiä

Olen viime aikoina lukenut pari lähetystyöhön liittyvää kirjaa. Kirjat ovat Suomen Lähetysseuran kustantamia.

 

Toinen kirja on minulle tutuista maisemista Etiopiasta. Kati Keski-Mäenpää kirjoitti Puhuvat kädet -teoksen, joka kertoo Etiopian kuuroista ja erityisesti kuurojen parissa työskentelevistä  Mirja Himasesta ja Mekonnen Mulatista. He työskentelivät aluksi Hosainan kuurojenkoululla ja vähitellen siellä saatujen kokemusten myötä lähti ajatus laajempaan. 

Etiopiassa ajatellaan kuten monissa muissakin Afrikan maissa, että kuurous on Jumalan rangaistus vanhempien pahoista teoista. Siksi kuuroja on piiloteltu, samoin muita vammaisia kotona. Nyt heille on avautunut mahdollisuus koulunkäyntiin monilla paikkakunnilla juuri Mirjan eli Himmun ja Mekonnenin työn kautta. Tähän on saatu varoja mm. valtion kehitysyhteistyömäärärahoista. Himmu ja Mekonnen ovat kouluttaneet kuurojen opettajia koko Etiopian kouluihin suunnatun kuurojenopetuksen tukiohjelman kautta.  Nyt  vielä vain noin 3 prosenttia Etiopian kuuroista lapsista käy koulua. Ensin täytyy kouluttaa viittomakielentaitoisia opettajia. Lasten vanhemmat ovat jo alkaneet pyytää opetusta kuuroille lapsilleen, kun ovat päässeet tietoisiksi lastensa koulutusmahdollisuuksista ja päässeet eroon kuurouden häpeästä.

"Etiopiassa kuurot lapset pitää saada kouluun ja heille pitää saada ihmisarvo. Koulu on heille erittäin tärkeä. Lapsi ei opi viittomakieltä kotonaan, vaan on siellä täysin eritetty muusta perheestä. Hän ei pysty ilmaisemaan itseään eikä ymmärtämään muita. Mutta kun hän tulee kouluun, hän saa kielen. Hän voi myöhemmin opettaa viittomakieltä vanhemmilleen ja sisaruksilleen tai viestiä heille kirjoittamalla", kertoo Mekonnen.

Leena Pasanen on työskennellyt yli kolmekymmentä vuotta Tansaniassa lastenlääkärinä. Nyt Leena Pasanen on kirjoittanut toisen kirjansa Noel, Daktarin tarinoita Tansaniasta. Hänen ensimmäinen kirjansa Daktarin lapset  ilmestyi kymmenisen vuotta sitten, jolloin se valittiin myös vuoden kristilliseksi kirjaksi. Siinä hän kertoi kolmen kasvattilapsen elämää. Tämä uusi kirja jatkaa kertomista heidän ja parin muun kasvattilapsen elämästä Tansaniassa. Noel, kirjan nimihenkilö löytyi vastasyntyneenä heitteille jätettynä ulkokäymälästä. Pitkään luultiin, että hän on aivovauriolapsi. Nyt tämäkin lapsi on jo nuorukainen ja heikon alkuelämän jälkeen kehittynyt hienosti. Noel toivookin saavansa opiskella lääkäriksi ja papiksi.

Työ Tansaniassa on Leenalle ollut hengellinen kutsumus. "Afrikassa hengellisyyden ilmaiseminen on helppoa, koska usko Jumalaan on hyvin vahvasti läsnä afrikkalasiten puheessa ja elämässä - oli hän sitten kristitty, muslimi tai animisti. Kun näkee päivästä toisen köyhyyttä ja kuolemaa, elämän arvoista karsiutuu helpommin pois kaikki epäolennainen. Elämä selkiytyy myös siksi, että pienen kylän kaupoissa ei löydy paljon vaihtoehtoja valittavaksi", mainitsee Leena. Vaikka ei voi auttaa kaikkia, kaikki pystyvät kuitenkin auttamaan niitä, jotkja tulevat heidän elämäänsä. Jokainen voi lievittää sitä kärsimystä, jota elämässään näkee.

  

 Viikkolla kävi vieraita. Saimme Nepalin tuliaisiksi  mm. tämän virkatun enkelin.

  

Lapsenlapset lähtivät vanhempineen lauantaina kotiaan kohti. Ennen lähtöä pienin nukahti papan syliin sisällä  hänen pelatessaan palloa isompien kanssa. Sitten sain nukkuvan syliini jatkamaan uniaan.

 

"Kristus-kuningas, kaikkivaltias,
joudu, voittoon vie jo valtakuntasi!
Vielä tuskan maa kaipaa, odottaa.
Milloin on se täynnä tuntemistasi?
On viety sanaa autuuden jo halki vuosisatojen.
Vielä miljoonat yössä kulkevat.
Milloin valtasuuruutesi kirkastat?" 

(Virsi 162:1)