17.7.2013

Kesäteatterissa

kes photo 2013-07-17170713001640x320_zps26d9fda6.jpg
Kesäteatterikäynti kuuluu jokaiseen kesään itsestään selvästi. Me tulemme taas on  tukkilaisromantiikkaa Helismaan sävelten siivittämänä.  Iitin kesäteatterissa esitettiin  Reino Helismaan elokuvakäsikirjoituksen pohjalta näytelmä, jonka on sovittanut Matti Kuikkaniemi ja ohjannut Eero Hasu. Näytelmässä ryhmä tukkijätkiä saapui taas kuten joka vuosi savotalle kylään. Nyt he joutuivat keskelle juonittelua ja naimakauppoja, koska myllyä haluttiin ostaa eikä Mylläri-Kaisa ollut halukas siitä luopumaan. Rillumareitä ja tukkilaisnostalgiaa,  rakkautta ja romantiikkaa,  EU:lle vinoilua tai sisilialaisia gangstereita oli tarjolla. Näytelmässä kuultiin useita tuttuja suomalaisia iskelmiä vuosien takaa.

Monia lauluja ja hyvin simppeliä huumoria, ei paljon erikoista juontakaan, mutta kuitenkin näytelmä viihdytti. Olimme näet taas urheiluseuramme veteraanit yhdessä liikkeellä. Joka kesä meillä on jotain yhteistä juhlittavaakin ja viikolla jotkut pelaavat mölkkyä kesällä eli tapaavat toisiaan. Olimme joku aika sitten laivareissulla ja nyt kesäteatterissa. Sitten taas on työvuoroja jossakin esimerkiksi inventoimista tai urheilukisojen avustamista tai jotain muuta, jotta saamme rahaa kokoon ja taas sitten voimme nauttia joukolla jostain juhlinnastakin.
 photo 2013-07-17170713004640x453_zps68a532c9.jpg
Muuten aamupäiväni kului autokorjaamolla. Vein aamulla aikaisin auton huoltoon katsastusta varten. Muutama pieni korjaus kesti yllättävän kauan. Jotain hyvääkin oli asiassa: kerkisin neuloa sukkaa. Iltapäivällä kävin vielä hankkimassa uudet eturenkaat autooni, jotta lähipäivinä pääsen katsastuttamaan autoni.

Alkuviikolla kävin töissä vaihteeksi ja samalla reissulla taas mökilläkin. Sain sinne mukavia vieraita, joiden kanssa vietimme aikaa. Kerkisin käydä mustikkametsässä ja leipoa taas kerran myustikkapiirakkaa ja sämpylöitä mökillä. Sämpylät mökin tapaan: taikinaan sekoitin lusikalla kaikki aineet. Ensin laitoin kaikki kuivat aineet, jauhot, mausteet ja suolan sekä hiivan kulhoon, sitten öljy ja vesi sen mukaan, että tuli sopivan pehmeä taikina. Vielä silloin  illalla niitä syötiin kotosallakin lapsenlapsen perheen kanssa.

Olen tällä viikolla ollut kissavahtina eli käynyt päivittäin antamassa kissoille ruoat ja kastelemassa kasvit - laiskasti autolla, vaikka polkupyörällä tuo matka sujuisi myös. 

Nyt illalla olemme tehneet taas alkuun mustikkamehua eli mustikat on survottu ja laitettu tekeytymään pariksi päiväksi ennen pullotusta.

2 kommenttia:

  1. Kesäteatteri on meilläkin suunnitelmissa. Täällä on Mäeltä näkyy toinen mäki. Kirjailija Laila Hirvisaari oli viime viikolla esityksen katsomassa.

    VastaaPoista