Erämaan laiva

Kameli on aikamoinen eläin. Sen sain kokea ja kuulla. Tunisiassa on dromedaareja. Dromedaarilla on selässään yksi rasvavarastona toimiva kyttyrä. Kyttyrän koko vaihtelee ravinnonsaannin mukaan: kuivimpina kausina se on melkein olematon ja sadeaikaan se kasvaa suuremmaksi.  Dromedaari voi elää jopa 30 päivää ilman vettä. Se on ruuan suhteen varsin vaatimaton ja pystyy syömään myös piikikkäitä kasveja.  Dromedaari on sopeutunut elämään aavikoilla. Sen tuuheat kaksinkertaiset silmäripset, karvapeitteiset korvat ja nenän rakenne suojaavat sitä hiekalta. Sillä on jokaisessa jalassa kaksi varvasta. Sen varpaissa on leveät ja litteät polkuanturat. Kun se kävelee, niin polkuanturat leviävät estäen sitä vajoamasta pehmeään hiekkaan.

Kamelista hyödynnetään kaikki osat. Elävänä se kuljettaa niin ihmisiä kuin tavaroitakin, antaa maitoa, villaa ja suojaa. Muuten siitä käytetään liha ja nahka ja samoin tavoin koko eläin kuin porot meillä Suomessa. Kameleiden maitoa käytetään monin paikoin ruuan valmistuksessa, mutta sitä ei ole kaupan, koska kamelit laiduntavat irrallaan, lähinnä naaraat.  Urokset ovat enemmän työläisiä. Samoin kuin porot, kamelitkin merkitään, mutta ei korvaan vaan takajalkaan.

Saimme kokeilla ratsastusta kameleilla. Sain 19-vuotiaan hieman omapäisen alleni. Pysyin kuitenkin satulassa.

 Karua on, mutta täälläkin asutaan.

Berberikyliin olimme tutustumassa. Elämä on aika yksinkertaista. Perusasiat ovat olemassa maahan kaivetuissa tavallaan luola-asunnoissa. Luola-asunto on yleensä tehty niin, että on kaivettu suuri kuoppa, mistä johtaa ovet eri huoneisiin.
Nyt yövymme hotellissa, joka mainostaa itseään berberihotellina. Osa huoneista on kaivettu ja suurin osa tehty kuvaamaan kuin olisi sellaisessa tilassa.