23.11.2013

Aurinkomarmeladi


Mies kertoi, että vielä on reilusti yli kolmikiloinen kurpitsa käsittelemättä. Aivan hyvä se onneksi oli sisältäkin. Illalla pilkoin kurpitsan, otin hötön keskeltä pois ja taltioin siemenetkin. Kuorin ja paloittelin ja laitoin kurpitsanpalat kattilaan, jonne  lisäsin kolme desiä vettä ja noin 50 grammaa inkivääriä pieninä paloina.  Keittelin ja soseutin sauvasekoittimella sekä lisäsin desin sitruunamehua.  Lisäsin kattilaan alle kilon sokeria, keittelin taas parikymmentä minuuttia ja lisäsin pieneen määrään sokeria sekoitetun pussillisen punaista Melatinia.  Purkitin pienehköihin purkkeihin. Tuli tukevaa hilloa, kauniin keltaista aurinkomarmeladia.


Päivä on kulunut pääasiassa huomisen saarnan ja tulevien jumalanpalvelusten valmistelemisissa. Huomenna on kirkkovuoden viimeinen sunnuntai.  Kirkkovuoden viimeisen sunnuntain nimi vaihtelee eri kirkoissa. Joissain kirkoissa puhutaan vain viimeisestä sunnuntaista ilman lisämääreitä. Suomessa otettiin vuoden 1958 evankeliumikirjaan Ruotsin esikuvan mukaisesti nimitys tuomiosunnuntai. Tästä päivästä käytetään myös nimitystä Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Nämä kaksi erilaista aihetta muodostavat kuitenkin kokonaisuuden: kirkkotaiteessakin Kristus viimeisen tuomion toteuttajana on kuvattu maailmankaikkeuden valtiaaksi.

3 kommenttia: