Lasten suusta

 Punaisen liturgisen värin päivä, toinen joulupäivä eli tapaninpäivä.

Tänä vuonna lumet, ne vähäiset, ovat lähteneet.  Myös järvestä ovat jäät lähteneet. Tänäkin aamuna ripsui vettä. Tapaninajelulla  olin kurateitten takana (vaikka joissakin kohdin metsäteillä oli vielä jäistäkin). Nimittäin tapaninpäivän jumalanpalvelus oli ns. maakirkkona. Menimme paikalliselle metsästysmajalle, jonka isäntä oli lämmittänyt jo edellisenä päivänä. Niinpä saimme pitää lämpimässä tuvassa jumalanpalveluksen. Toimme tullessamme alttariliinat, ristin ja kynttilät ja rakensimme alttarin. Kanttori kantoi soittimensa ja pystytti sen käyttökuntoon.

Jumalanpalveluksen jälkeen meillä oli kirkkokahvit ja saimme paistaa makkaraa kodassa. Oli mukavaa tutustua seurakuntalaisin tälläkin tavoin yhteisen juttelun merkeissä.

Työpöydälleni oli ilmestynyt kustavilaisen saaristolaislimpun ohje, jolla oli kääritty suklaarasiakin. Molemmat maukasta. Kiitos!

 

Viime viikonvaihteessa oli pienen neitosen kastejuhla. Oli ilo tavata sukulaisia pitkienkin matkojen takaa."Me lapset pienet riennämme nyt Betlehemin seimelle.Valosi, Jeesus, loistaa suo ja jouluriemu meille tuo." (Virrestä 32)

Samalla matkalla käväisimme yhden lapsenlapsen syntymäpäivillä ja ystäväperheessäkin pikkuisen joulua viemässä.

Jouluaikoihin olemmekin saaneet tavata kaikki lapsenlapset edes vähän aikaa. Jouluna meillä oli muutamia vierailullakin. Oli kivaa touhuilua heidän kanssaan.

Kuusivuotias lapsenlapsi sai joululahjaksi tontun. Äitinsä kysyi, mikä sen nimi on. Tyttö vastasi heti, että Senjo.  Äiti ihmetteli nimeä. Tytär sanoi: Laulussahan sanotaan, että raoistansa Senjo-tonttu näki. (…Jouluruokaa tarjoo kunnon väki, kunnon väki, raoistansa sen jo tonttu näki, tonttu näki…)

Neljävuotias lapsenlapsi puolestaan sai paljon nukkeja. Isä kysyi, montako lasta sulla on? Tyttö sanoi, että kuusi. Isä vastasi, että aika montahan siinä on.  Tytär sanoi, ei se haittaa, kyllä mummo osaa laskea lapset.