26.4.2014

Pitkäkin matka koostuu yksittäisistä askeleista

Päivä on ollut vauhdikas. Monen monta asiaa on ollut hoidettavana vielä kotihommiakin kuten perunavakojen vetäminen.

Päivällä kävin seutumme missionistien kokouksessa. Oli ilo keskustella, tavata toisia, kertoilla toinene toisilleen kuulumiset ja yhdessä rukoilla ja kuulla Heikki Nurmisen valmistamaa alustusta heprealaisesta Raamatusta.

Juuri äsken saunomisen jälkeen vielä lankkasin eli rasvasin vielä vaelluskenkänikin, kun olin ne jo aikaisemmin tänään puhdistanut. Yllättäen löysin möykyn kengän sisältä isovarpaan kohdalta. Sitä miehen kanssa siitä irrottelimme: jotain liimaa se oli. Eipä ollut aikaisemmin tuntunut, kun möykyn päällä on ollut pohjallinen. Nyt pohja on kunnossa.

Toinen homma vielä illalla muun pakkaamisen jälkeen oli vaellushousujen vyön etsiminen. En ollut ajatellut vyötä ottaa lainkaan, mutta ehkä se on kuitenkin hyvä olla yllä. Vanhoista vaellushousuista otimme joustovyön kujasta irti, mutta  se  piti leikata ja sitten sen pää taas ommella uudelleen.

Tavaraa on kertynyt, poistoja olisi saanut olla...vaan mitä?

Reppu on nyt pakattu ja se painaa noin 7 kiloa kaikkineen. Sen lisäksi on juomavyö, jossa on opaskirjat, sanakirja, rahapussi, pyhiinvaelluspassi, passi, matkaliput, päiväkirja ja kynä sekä eväät ja kamera ja kännykkä. Nyt tuo juomavyö on pakattu kevyeen reppuun, jossa on kaikki matkalla tarpeellinen (kuten sukkaneule, koska en ottanut valmiita villasukkia mukaan, vaan päätin neuloa ne matkalla ajankuluksi), ettei isoa reppua tarvitse avata.
Pitkäkin matka koostuu yksittäisistä askeleista, on joku sanonut. Niinhän se on. Edellisellä kerralla askeleita kertyi yli miljoona.

"Jeesus Kristus, Vapahtajani, tieni, totuuteni ja elämäni, kulje edelläni, kulje kanssani, suojele,, opasta ja varjele  minua tällä pyhiinvaelluksella ja koko elämäni vaelluksella.  Johdata minut perille nyt ja inakaikkisesti sinussa. Aamen". (Kalle Elonheimo: Pieni pyhiinvaelluskirja).

Matka alkaa aamuyöstä ensin kotoa omalla autolla bussille, bussilla lentokentälle ja sieltä lentämällä välilaskun kautta Espanjaan.

5 kommenttia: