20.5.2014

Sarriasta Portomariniin

Yö meni taas harakoille. Alberge oli hyvä ja vain kolme nukkuvaa huoneessa. Yksi katseli kelloaan pitkin yötä ja kun hän pelkäsi kai varkaita, niin oli tuon kännynsä laittanut kaappiin ja kolisteli kaapin auki silloin tällöin. Toinen taas jo illalla ilmoitti nousevansa viideltä ja lähtevänsä aikaisin vaeltamaan. Minä istuin puoleenyöhön asti vähän väliä vessassa kun ripuli yllätti. Nukuin kuitenkin tuohon noin viiteen kohtuullisesti huovan kera.

Aamulla keitin taas ihan rauhassa aamuteeni ja kannoin hiljaa tavarani huoneesta keittiöön ja pakkailin tavarani. Ja tuo kolmas yritti nyt nukkua... Hän on vasta alkamassa caminoaan.


Sarriasta lähtö oli ensin nousua mäelle osin portaitakin pitkin ja heti kohta jyrkkä alamäki. Niitä ylä- ja alamäkiä tänään piisasi vaikka matka ei ollutkaan pitkä, kai noin 23-24 kilometriä tänne Portomariiniin.




Tännekin ensin laskeuduttiin jyrkästi ja sitten noustiin kaupunkiin portaita pitkin pitkän sillan jälkeen.

Matka sujui hyvin huolimatta siitä, etteivät eiliset pyykit kuivuneet ja niin ei ollut tukisukkia jaloissa. Mutta eivät jalat turvonneetkaan eikä tullut rakkojakaan jalkoihin tavallisissa sukissa.
Pesin pyykkiä käsin ja niin myös vanhat jo pestyt mutteivat kuivuneet laitoin secadoraan eli kuivuriin. Jospa nyt saisi kuivaksi.  (Eivät kuivuneet secadora rikki! Joten sängyn ympärillä yritin niitä kuivatella)



Täällä albergessa kylmä, suihkukin oli kylmä, joten kannattaa mennä yksityiseen, ei tähän kunnalliseen, jota päätin kokeilla. Pääsin ilmeisesti pienimpään huoneeseen, jossa on kymmenkunta kerrossänkyä. Mantaa eli huopaa täällä ei saanut pyynnöstäkään. Keittiössä oli vain kaksi kolhiintunutta alumiinikattilaa, pari lautasta, ei kuppeja, pari lusikkaa ja veitsi. Yleensä näissä kunnallisissa on hyvä varustus ollut tähän asti ja paljon jämäruokiakin. Nyt suolaa eikä muuta. Ja suihkukin oli kylmä. En suosittele, suttuinen paikka muutenkin. Mutta kun tulin, niin en viitsi enää pois lähteä. Ei siellä ole wifiäkään.
Loppumatkan todennäköisesti menen yksityisiin albergeihin - ehkä parempia.
Kirkossa oli tällainen Maria.
 Tulin läheiseen kuppilaan teelle. Täällä on sisällä lämmin, tosin tee on jo jäähtynyt, mutta keitin jo tuolla albergessa teen ja pussikeittoa söin, jotta sain hieman lämmintä. Toisaalta en tiedä, uskallanko paljon tänään vielä syödäkään. Pari banaania olen syönyt ja ostanut tietynlaista limsaa, jota Fonfrian emäntä suositteli.
 Strutsikin oli tarhassaan matkan varrella.
 Tämän päivän matka sujui kokonaan caminoa myöten paljolti maalaismaisemissa eli lannanhajussa. Tiellä tuli vastaan lammaslauma ja lehmiäkin siinä samalla paimennettiin paikasta toiseen - kylläpä ne olivat likaisia!






 100 kilometriä jäljellä enää Santiago de Compostelaan.


  Yhden peregrinon matka on päättynyt tähän.

Monenlaisia uusiakin kasveja näkyi. Niin täällä kuin aiemminkin on heinänteko meneillään, osa luo'olla, osa karhittuna, osaa kootaan. Ja samanlaisia tuorerehupalloja, lehmänmunia kuin Suomessakin näkyy navetoiden luona ja pelloilla.

Tälle päivälle oli ennustettu sadetta, mutta kello yhden jälkeen vasta satoi ja olin silloin jo albergessa. Samoin eilen kuten tänäänkin, matkalla tuli vain muutama pisara. Mutta kylmä täällä on! Aamulla lähdin liikkeelle noin kolmen asteen lämmössä. Nyt tätä kirjoittaessani sataa reilusti.

Päivän aikana lauleskelin taas kerran pientä nokipoikaakin, kun kiipeämistä riitti. Alastuloissa olen koettanut ottaa rytmiä vaikka hiljaa itsekseni sanomalla ryt-mi, ryt-mi...
Alle sata kilometriä enää Santiago de Compostelaan. Jos Jumala suo, ensi lauantaina perillä. Oletustoivomus!



"Iloitse, maa! Kohottakaa riemuhuuto Herralle!
  Palvelkaa häntä iloiten, tulkaa hänen eteensä riemuiten.
Tietäkää, että Herra on Jumala.
Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme,
hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.
Tulkaa hänen porteilleen kiittäen, hänen esipihoilleen ylistystä laulaen.
Kiittäkää häntä, ylistäkää hänen nimeään.Hyvä on Herra!
Iäti kestää hänen armonsa, hänen uskollisuutensa polvesta polveen."
(Psalmi 100).

2 kommenttia:

  1. Vielä vatsatautia? Kuitenkin pääset eteenpäin, miten jaksat?

    VastaaPoista
  2. Vatsatauti jo ohi. Jalatkin kulkivat hyvin tänään.

    VastaaPoista