25.6.2014

Parveilua

Parveiluilmiö syntyy, kun työmehiläiset alkavat kasvattaa uutta emoa, ja syrjäytetty emo karkaa pesästä puoli valtakuntaa mukanaan. Suomessa parveilun huippukausi ajoittuu juhannuksen kahta puolen..Parveilu on voimakasta vuosina jolloin pesien kevätkehitys on nopeaa ja sitä seuraa kylmä jakso. Kylmän jakson lennoton aika pitää pesät ahtaina, kun kaikki mehiläiset ovat sisällä.
Meidän mehiläiset olivat kyllästyneet sateiseen säähän ja halusivat lähteä töihin. Sateellahan eivät mehiläiset lennä ja hae mettä. Ja nyt ne olivat kyllästyneet odottelemaan hyviä medenkeruuilmoja.  Myös kun pesään on kehittynyt emokenno, josta kuoriutuu uusi emo, niin osa pesän mehiläisistä lähtee sen kanssa etsimään uutta majapaikkaa. Niinpä tänään omenapuusta kuului hurinaa ja surinaa ja siellähän noita kotieläimiä oli aikamoinen möykky lähdössä paremmille maisemille.
 Emme kuitenkaan halunneet niiden lähtevän, joten mies haki tikkaat ja pesälaatikon ja kiipesi omenapuuhun ottamaan siihen kiinnittyneen mehiläisjoukon talteen.


Osa mehiläisistä ei osunut laatikkoon, vaan tippui maahan, josta niitä sitten lapioitiin siitä vielä säilöön.
Tuohon omenapuuhun on tulossa omenia. Tämä vanha,  vanha omenapuu kasvattaa aivan hapanta ja pientä omenaa, todella hyvää hillo-omenaa.
Omenapuun vieressä on päärynäpuu, jossa on myös raakileita.
 Japaninruusukvitteni kukki myös hyvin ja niin raakileita löytyy siitäkin.

Tämän verran kerkisin tänään puutarhakierroksella tutkistella. Toki laitoin taskuun omenapuun läheltä herneenvarsia, samalla kun sinne asti  lähdin hyppimään. Herneenvarret maistuvat hyviltä ruisleivän päällä.


2 kommenttia:

  1. Minä sen sijaan kävin ruokkimassa mettiset, kun oli aivan tyhjät pesät!

    VastaaPoista
  2. Tuulneto: Erilaista siellä päin Suomea.

    VastaaPoista