20.8.2014

Mangoldikastiketta

Puutarhassa kasvaa mangoldia. Toisinaan teen siitä kastikkeen tai keiton. Tänään oli kastikkeen vuoro. Mangoldinlehdet huuhdoin ja poistin niistä ruodit, ryöppäsin lehdet ja hienonsin sauvasekoittimella. Siirsin kattilan toiseen reunaan mangoldisoseen. Samaan kattilaan laitoin laktoositonta margariinia ison nokareen sulamaan, sitten lisäsin vehnäjauhoja hautumaan rasvaan, sekoitin kaikki ja lisäsin noin desin vettä, kiehautin ja lisäsin kaksi desiä laktoositonta ruokakermaa. Maustoin kastikkeen hunajalla, suolalla ja mustapippurilla. Haudutin vielä jonkin aikaa.
Nautimme mangoldikastiketta juuri maasta nostetuiden perunoiden ja porkkanoiden kanssa. Ne kypsennettiin  höyryssä eli painekattilassa. Lautasella oli lisäksi silliä, kesäkurpitsaa, lehtisalaattia ja puolukkahilloa.

Eilen poimimme viimeiset viinimarjat pensaista ja keitin niistä mehua. Vielä on marjapensaista karviaiset osin kesken poimimisen.
Tänään käväisimme katsomassa, joko puolukat olisivat kypsiä, mutta vielä ovat liian raakoja hyydyttävään puolukkahilloonkin. Tulipa kokeiltua taas, miten metsään pääsee kyynärkeppien kanssa marjastamaan.

6 kommenttia:

  1. Tuota mangoldikastiketta täytyy kokeilla, minullakin kasvaa suuria mangoldeja kasvimaalla.

    VastaaPoista
  2. Taidanpa kokeilla, sillä minulla on mangoldia kasvimaalla.

    VastaaPoista
  3. Kälyltä saatuja mangoldeja juuri eilen kiehautin ja pakastin. Sieltä tuli taas myös suuria kesäkurpitsoja. Toisilla on tuo multapeukalo. Näyttää siltä, että samoilla ihmisillä on myös jauhopeukalo :)

    Teetkö mitään noilla lehtiruodeilla? Ne ovat aika väkeviä

    Taidetaan tavata maanantaina, vai mitä?

    VastaaPoista
  4. Mangoldia hain tänään mökin kasvimaalta lisää. Kasviskastike onkin vaihteeksi maukasta.

    Maijalle: Lehtiruoteja käytän alkukesästä, jolloin ne ovat mehevämpiä vaikka kiehautettuina ns. parsana. Maanantaihin!

    VastaaPoista
  5. Voi, vieläkin "keppeily" jatkuu... Harmi, ettet ole niistä vielä eroon päässyt. Toivotaan, että kohta jalka jo kestäisi!

    VastaaPoista
  6. Kävin katsomassa mangoldiohjeen! Pitänee kokeilla.

    VastaaPoista