23.9.2014

Herkullista herkkuhilloa

Pieni Lintu - MakroTex challenge 
Makrotexin aiheena on tällä viikolla jotain herkullista. Hillothan ovat herkullisia ja niitä meiltä löytyy jokaisen makuun. On omenahilloa, päärynähilloa, vadelmahilloa, karhunvadelmahilloa, luumuhilloa, kriikunahilloa, japaninkvittenihilloa, karviaishilloa, kurpitsahilloa, puolukkahilloa, karpalohilloa, kirsikkahilloa ja mitä lieneekään niiden sekoituksia - monenlaisia kokeiluja.

Joskus kauan sitten olen löytänyt hillo-ohjeen, jonka nimenä oli Nannan herkkuhillo. Muuntelin sen sitten omaan käyttöön sopivaksi. Kutsumme tuota marja-aronia-kesäkurpitsa-omena-hilloa herkkuhilloksi. Se ei maistu miltään noista aineksista, vaan herkulliselta. 
Isoon kymmenen litran kattilaan laitoin 3 litraa riivittyjä ja pestyjä marja-aronioita, kolme litraa kesäkurpitsaraastetta ja samoin kolme litraa happamia omenanpaloja kuorineen sekä neljäsosa litraa vettä. Keittelin ne pehmeiksi, hienonsin sauvasekoittimella, lisäsin lähes kaksi kiloa sokeria ja kuumensin vielä ja lisäsin pussillisen punaista Melatinia pieneen määrään sokeria sekoitettuna. Purkitin Atamonilla huuhdeltuihin kuumiin keitettyihin purkkeihin ja kansiin.
Vasemmalla omena-aroniahilloa, takana herkkuhilloa ja oikealla omenahilloa.

Kokeilin saman tien toisenlaisenkin hillon, missä oli pääasiassa hapanta omenaa eli ns. hillo-omenaa ja ehkä puolitoista litraa marja-aroniaa (eli aronian marjojen viimeiset). Tähän hilloon höyrytin omenat ja aroniat mehumaijalla. Kun omenat kypsyivät, soseutin ne sosemyllyllä (jätin aronianmarjamäskin vatkapuuroa varten) suoraan isoon kattilaan, johon sitten valutin myös mehun mehumaijasta. Sekoittelin, lisäsin 800 grammaa sokeria ja sitten kiehuvaan seokseen sekoitin vispilällä puoli pussillista punaista Melatinia vähäiseen sokerimäärään sekoitettuna. Punaista lähinnä omenalle maistuvaa hilloa tästä tuli. Pienikin määrä marja-aroniaa antaa jo hyvin väriä.
Pannukakun päällä edessä herkkuhilloa, takana omena-aroniaa. Ja omenaviipaleita on myös pannukakussa.

25 kommenttia:

  1. <3 That would be perfect for breakfast right now

    VastaaPoista
  2. Kesäistä makeutta talven pimyteen!

    VastaaPoista

  3. Noita herkkuja riittää yli talven.

    VastaaPoista
  4. Hienoja kokeiluja, maku on varmaan herkullinen ja tuoksu huumaava.

    VastaaPoista
  5. Namskis, sinulla onkin täällä monen sortin hilloa. Herkkuja ovat:)

    VastaaPoista
  6. Mikä herkkuvarasto! Olet taitava. Kauniita hilloja. Tulee mieleen lapsuus, sillä äitini laittoi hilloja ja lähetti hakemaan kellarista hilloa ohukaisiin.

    VastaaPoista
  7. Oijoi! Hilloa joka lähtöön. Serkkuni valmistaa hilloja ja marmelaadeja myyntiin. Erikoisin maistamani on tomaatti marmelaadi. Se oli yhtä aikaa tuttu ja tuntematon..

    VastaaPoista
  8. Kylläpäs teiltä löytyykin paljon hilloja. Herkkusuita :)

    VastaaPoista
  9. Hyviä sekoitusvinkkejä, oletko koskaan kokeillut tehdä pihlajanmarjahyytelöä?
    Kohta ohje tulossa!

    mirka

    VastaaPoista
  10. Herkullista... hienot kuvat!

    VastaaPoista
  11. Oi, miten herkullista... hienot kuvat!

    VastaaPoista
  12. Johan on mistä valita herkullisia hilloja.
    Aronia itessään on maultaan samea, mutta sekoitettuna muihin marjoihin, niin varmaan hyvä.

    VastaaPoista
  13. Maistuvia herkkuja ourkeissa. Talvella ne maistuvat kesältä ja hyvältä.

    VastaaPoista
  14. Oletpa ahkerana. Monenlaista hilloa ja hyytelöä olet purkittanut. Aroniaa minäkin kokeilin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Omenan kanssa siitä tuli oikein hyvää hyytelöä.

    VastaaPoista
  15. Autumn products, delicious jam in cans that looks so great!! And such lovely autumn posts on your blog!

    VastaaPoista
  16. Kyllä on nyt herkkuja kerrakseen talven varalle :) Slurps :)

    VastaaPoista
  17. Oletpas tosiaan ahkeroinut - ja se palkitaan talven vitamiinipulassa :). Herkulliselta näyttää!

    VastaaPoista
  18. Siinä onkin hilloa joka lähtöön. Ahkera olet ollut!

    VastaaPoista
  19. Mielenkiintoiset ohjeet. Kiitos niistä. Ahkera olet ollut. Taidan itsekin kokeilla jotain marja-aroniasta. En ole aikaisemmin käyttänyt marjoja missään.

    VastaaPoista
  20. Oi nam, mitä herkkuja.
    Ite en ole tehnyt ompuista juuri mitään, pari kertaa omenahyvettä. Pitänee ryhdistäytyä, nyt kun niitä vielä riittää.

    VastaaPoista
  21. Valinnanvaraa ja kaikki niin houkuttelevan näköisiä!

    VastaaPoista