5.9.2014

Viikon viemää

Tänään perjantaina päivällä siunauskeskustelun jälkeen jatkoin matkaa mökille. Aurinko paistoi: oli parikymmentä astetta lämmintä. Olin koko päivän ulkona. Ruoankin söin verannalla ja luin päivän lehdenkin siellä. Sitten pääsin vihdoin kaipaamalleni  metsäkävelylle. Lähdin kävelylle aika varovasti, koska nilkka oli turvonnut kävelystä viime päivinä – jalka ei ole kunnossa siis vieläkään. Metsäkävely sujui kuitenkin kumisaappaissa hyvin ja jalkakaan ei turvonnut eikä ollut kipeä.
Kiertelin lähistön kantarellipaikat ja sain yli litran kantarelleja, mutta puolukoita, joita lähdin myös etsimään, sain vain puolisen litraa. Täälläpäin ei ole tänä kesänä juuri ollut puolukkaa eikä mustikkaa lähimailla. Lisäksi kyllä löysin koivuntuohta tippuneena jostakin tielle, joten tyhjän ämpärin kanssa ei tarvinnut mökille palata.
Olin koko iltapäivän ulkona. Käväisin vain tekemässä sämpylätaikinan sisällä nousemaan. Taikinaan laitoin niin seesaminsiemeniä kuin auringonkukankin siemeniä ja kaurahiutaleita, öljyä, hunajaa, suolaa, kuivahiivaa, vettä ja vehnäjauhoja.
Sämpylöiden myötä innostuin vielä leipomaan omenapiirakankin (laktoositon ja kananmunaton).
Piirakkaan laitoin sitä, mitä löytyi. 200 grammaa laktoositonta margariinia (mökillä ei ollut muuta kuin 60 % leipämargariinia) ja 1,5 desiä sokeria hierotaan vaahdoksi, lisätään 3 desiä jauhoja, sekoitetaan ja otetaan pois 1,5 desiä seosta piirakan päälle laitettavaksi muruksi. Lisätään 1 desi laktoositonta maitoa, 1 teelusikallinen vaniljasokeria ja leivinjauhetta. Seos kaavitaan lasiseen piirakkavuokaan ja päälle viipaloidaan 4-5 omenaa. Omenien päälle ripotellaan kanelia, sokeria ja murut. Paistetaan 200 asteessa puolisen tuntia. Tuli pehmeä ja mielestäni maukas piirakka, koska omenat olivat hapokkaita.
Mökin omenapuussa kasvaa kolmenlaisia omenoita. Tänä vuonna siinä oli ensimmäisen kerran joka lajia. Vuokko on kesäomena ja Pekka syysomena. Pekkaa tuli vain yksi ja sekin rutistui kypsyessään. Pieniä kuulemma Pekka-omenat ovatkin, mutta ehkä normaalisti hieman suurempia. Vuokko kasvaakin kohtalaisen isoksi ja vielä puussa olevat talviomenat kasvattavat edelleen kokoaan.
Illalla lämmitin saunaa. Istuin samalla saunan verannan reunalla ja neuloin sukkaa ja katselin järvelle, jossa joutsenpari uiskenteli.
Saunomisen tienoilla sytytin taas kuten viime viikonloppunakin kynttilälyhdyt niin mökin verannalle kuin lyhdyn laiturillekin. Viikko sitten oli järven joka mökillä paljon lyhtyjä, nyt vain muuten valoja. Mökkiläisiä on taas lähes joka mökillä, koska on ollut lämmintä yli 20 astetta ja vesikin oli vielä 17-asteista.

Torstai sujui toisaalta jalka levossa, toisaalta hillojen keittämisessä. Tein sekä päärynähillon että omenahillon. Molemmat tein samalla reseptillä kuin aikaisemminkin ja samoin mehumaijalla hedelmät ensin pehmentäen ja sitten sosemyllyn lävitse isoon kattilaan, jonne myös lisäsin valuneen mehun.
Illansuussa tulivat pienet hetkeksi meille, sillä aikaa kun vanhemmat kävivät koululla isoveljen opettajan kanssa juttelemassa. Teimme myös yhdessä retken puutarhaan. Keräsimme ja söimme luumuja, omenoita ja karhunvattuja ja tutustuimme moniin muihin kasveihin ja maistelimme  mm. minttua.
Samaan aikaan poika tuli auttamaan miestä vajan uusien kattopeltien laitossa. Kohta saamme puut korjattuun vajaan sateilta suojaan.
Puutarhakierroksella huomasin yllätyksen: unkarinsireeni teki uusia lehtiä ja kukki!
Kolme päivää peräkkäin terveyskeskuksessa.
Keskiviikkoaamuna olin lääkärissä vasemmasta jalastani. Jo maanantaina palautin kyynärsauvat kolmen kuukauden käytön jälkeen - vihdoin pääsin niistä eroon. Kävelykeppiä avuksi kyllä suositeltiin ja opastettiin sen käyttöön! Olinkin jo hieman kävellyt muutaman päivänä myös vasemmalla jalalla. Jalka vain ei voinut hyvin: Päkiää särki ja nilkka turposi.
Niinpä nyt terveyskeskuslääkäri tutki jalan kunnolla ja totesi poikittaisen jalkaholvin laskeutuneen. Se ilmeisesti aiheutti nuo päkiän kivut ja samalla nilkankin turpoamisen, koska jalka oli väärässä asennossa. Samoin se  ehkä oli aiheuttanut lonkan nivelpussin tulehduksen. Sain lonkkaan kortisonipistoksen ja kehotuksen jalkalepoon pariksi päiväksi. Sain myös nivelrikkoihini Cartexan-lääkkeen kokeilun, koska olen kipuihin syönyt Iburofeiinia jatkuvasti eikä se taida olla kovin hyvä keino. Sain myös lähetteen apuvälineklinikalle jalkatukien hankintaan. Ehkä sitten pääsen vihdoin paremmin kävelemään.
Tiistaina oli silloinkin lääkärikäynti, nyt hammaskääkäripäivystyksessä, koska maanantaina lohkesi hampaasta pala. Oli tosin hieno juttu, että päivystyksessäkin pääsin normaalille omalääkärilleni. Ja hammas on taas kunnossa. Meillä toimivat nuo päivystykset hyvin, ainakin omalta kohdallani on ollut niin.
Sunnuntaina oli taas sukulaislapsen kaste. Paljon väkeä paikalla perheen uudessa kodissa. Koti myös siunattiin kasteen yhteydessä. Pieni mies rauhallisena sylistä syliin kulki. Juuri koulun aloittanut isoveli oli valinnut vauvan nimen, jolla vauvaa nimitettiin jo syntymästään saakka. Nyt kasteessa hänet kutsuttiin tällä nimellä Jumalan lapseksi.

Sana tänään: "Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista minut, anna vahva henki." (Psalmi 51:12)

2 kommenttia:

  1. Voi miten herkullisen näköisiä sämpylöitä ja piirakkaa.
    Minä keitin eilen vielä lisää hilloa.
    Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  2. Anneli: Mökillä on aina kivaa leipoa.

    VastaaPoista