7.12.2014

Uunijuusto - eturuoka vai jälkiruoka?

Mies osti torilta markkinapäivänä ternimaitoa eli pihkamaitoa eli juustomaitoa eli poikimamaitoa eli kantomaitoa...(Rakkaalla lapsella on monta nimeä!) 

Ternimaito on ollut tai ainakin sanotaan olleen hiihtäjien ihmejuoma. Kuitenkin ternimaidon ainoa tähän mennessä todettu vaikutus ihmiseen on, että rankasta fyysisestä rasituksesta palautuminen nopeutuu lievästi. Kuntolehden mukaan ternimaito sisältää kaikkia keskeisiä makroravinteita kuten proteiinia, hiilihydraattia, rasvaa, vitamiineja, kivennäisaineita ja lisäksi bioaktiivisia tekijöitä kuten kasvutekijöitä ja antimikrobiaalisia tekijöitä. Niinpä Suomeen tuodaan mm. Uudesta Seelannista tervimaitokapseleita ravintolisiksi.

Nyt oli aika ottaa ternimaitorasia pakastimesta ja paistaa uunijuusto. Mies laittoi lasivuokaan litran terninmaitoa, teelusikallisen suolaa ja vatkasi kaksi kananmunaa ternimaidon sekaan. Uunissa tuo paistui 175 asteessa lähelle tunnin. Valmis uunijuusto syödään esimerkiksi maidon, sokerin ja kanelin kera tai hillon kanssa. Miehen kotona Savossa uunijuustoa syötiin kuitenkin muun muassa läskin kanssa eturuokana. Ternimaidon sekaan uuniin laitettiin suikalelihaa. Niinpä mies tarjoili sitä karjalanpaistin kera tälläkin kerralla.

Maija keittää -kirjan (vuodelta 1948) mukaan juustomaito maustetaan suolalla ja kaadetaan voideltuun vuokaan ja hyydytetään miedossa uuninlämmössä kullankellerväksi. Valmiin uunijuuston pinnalle ripotellaan sokeria ja kanelia ja se tarjotaan jälkiruokana maidon kera.

Ternimaidoissa on eroa riippuen siitä, miten pian poikimisen jälkeen tuo maito on lypsetty. Ternimaitoahan ei voi laittaa meijeriin normaalin maidon seassa. Lapsuudessani siitä tehtiin tuota uunijuustoa sekä käytettiin pannukakku-  ja lettutaikinoihin ja pullataikinaan. Myös ternimaitoa vietiin naapureille tuliaisiksi.

Lunta on vielä tai taas. Lapsenlapset nauttivat pihan pulkkamäestä. Oli kuitenkin suojakeli ja posket punaisina läpimärkinä sitten he tulivat sisälle.
Sisällä olikin sitten toisenlaista puuhaa: Kaikki neljä serkusta pääsivät leipomaan pipareita. Syntyi possuja, sydämiä, enkeleitä...  Taas tuli jotain kotiin vietäväksi.

On toinen adventtisunnuntai ja toisen adventtikynttilän sytyttämisen aika:
"Nyt syttyy toinen kynttilä ja valo laajenee.
Suo Isä tänne Jeesuksen, se hetki lähenee." 

(Virsi 13:2)

4 kommenttia:

  1. Uunijuustoa, nam nam! Harvoin sitä enää saa, mutta makeana jälkiruokana sitä on aina meillä syöty.

    VastaaPoista
  2. Minä laitan pelkkää ternimaitoa uunivuokaan ja sellaisenaan uuniin. Ei missään nimessä suolaa eikä sokeria joukkoon, siinä menee uunijuuston maku pilalle. Ja syön sellaisenaan. :) Se vain on niin tuhtia tavaraa, ettei pysty syömään kovin usein eikä silloinkaan paljon kerralla. Säästänkin uunijuuston vain todellisiin juhlahetkiin jälkiruuaksi, eli syödään vain muutaman kerran vuodessa, vaikka olisihan noita ternimaitopurkkeja useampi litra pakkasessa...

    VastaaPoista
  3. Uunijuustoa Nam :) Voi ihanaa teillä on siellä päin lunta :)

    VastaaPoista
  4. Elämää maalaismaisemissa: Ei ole enää lunta tänään kuin rippunen.
    MariJ: ternimaito on terveellistä ja tosiaan juhlaruokaa - paitsi itse en voi sitä nauttia lainkaan.
    Tuulento: Yleisimmin makean kera taidetaan nauttia.

    VastaaPoista