Bostonkakku työpäivän jälkeen

Mies kaipasi vaihteeksi pullaa. Hän ehdotti Bostonkakun leipomista. Ja mitäpä vaimo muuta kuin vääntämään taikinaa - tosin monitoimikoneella. Tälla kerralla ei Bostonkakun sisällä ollut omenahilloa, enkä viitsinyt lähteä sitä enää illalla hakemaan maakellarista. Niinpä laitoin täytteeksi kiinteää päärynähilloa ja kanelia ja rusinoita.

Bostonkakku ei liene saaanut nimeään Bostonista, vaan on supisuomalainen leivonnainen. Bostonkakkuhan valmistetaan käytännössä korvapuustien tavoin ja korvapuustit kuitenkin ovat puolestaan kotoisin Ruotsista. Bostonkakku tunnetaan amerikansuomalaisissa keittokirjoissa vasta amerikansuomalaisen kotitalousopettaja ja keittokirjailija Beatrice Ojakankaan myötä.

Kun pullataikinaa jäi, leivoin pellillisen pikkupullia, osan samasta rullasta kuin bostonkakussa leivosvuokiin ja osasta tein voisilmäpullia.

Samalla kun kerran uuni lämpisi, leivoin myös pellillisen sämpylöitä.

(Kuva JH)

Perjantai ja lauantai kuluivat hautajaisissa samalla paikkakunnalla. (Kymmenkunta vainajaa on kuukauden sisään tullut tuossa pienessä seurakunnassa.) Nämä molemmat tämän viikon siunaukset olivat myös tuhkauksia.

(kuva JH)

Toisessa muistotilaisuudessa oli mielenkiintoisesti koottu suvusta isolla joukolla valokuvia vainajan elämänhistoriaa ihan alkumetreiltä loppumetreille saakka.

"Kiitos, että rukoukset monet, monet kuulit sä.
Kiitos, että pyynnöt toiset eivät saaneet täyttyä.
Kiitos, kun mä hädässäni avun saan sun kauttasi.
Kiitos, että synneistäni vapahtavi Poikasi."

(virsi 341:2)

Viikolla villi vanhuuskin

Perheterapeutti, rovasti Matti J. Kuronen on puhunut villistä vanhuudesta myös muualla. Nyt kuluneella viikolla olimme kuuntelemassa hänen esitystään SenioriFoorumissa. Hän aloitti esityksensä sitku- ja mutku -elämästä. Sitten kun jäädään eläkkeelle, lähdetään, mutku lääkäri sanookin... Meillä eläkeläisillä usein tunnit ovat pitkiä, mutta  kuukaudet lyhyitä. Tätä päivää tulisi elää.

Nykyään kaikki haluavat elää pitkään, mutta harva haluaa tulla vanhaksi. On uskallettava olla häpeämättä vanhoja. Kurosen lapsenlapsi sanoikin: "Mei pappa on ihan oma itsensä, eikä edes yritä olla normaali ihminen." Kuronen esitteli villin välineet: huumorintaju (suurempi kuin kohtalo, on ihmisen kyky nauraa kohtalolleen), suhteellisuudentaju (hyväksyä kohtalonsa ja sopeutua kohtaloonsa) ja armontaju (armo on sitä, että saa sopia nahkoihinsa).

Vanhuus on pöljää aikaa, sanoi Konsta Pylkkänen. Pöljänäkin on ihan hyvä olla!

 Latukone on liikkunut kotimme lähettyvillä. Niinpä olemme nyt päässeet hyvin lähtemään jo kotoa suksille. Eipä välttämättä tarvitse lähteä autolla hiihtämään.

Ladun varrella asuu innokas urheilun seuraaja, joka muistuttaa meitäkin tulevista kisoista.

Liikuntaa tälläkin viikolla on ollut jumppa ja hiihtäminen. Olemme hiihtäneet tänä talvena puolisentuhatta kilometriä molempien hiihdot yhteensä laskien.

Tuohta löytyy

Tämän viikon Valokuvatorstain (haaste 353) aihesanana on: korvaava.

Meillä tuohta kyllä löytyy, nimittäin puuvajasta. Kun keväällä kaataa koivun, niin kannattaa ottaa tuohet talteen.

Tuohi on korvannut monta tärkeää. Se on ollut (ja on vieläkin) monikäyttöinen korvike: mm. verkkojen koho ja pyydysmerkki, astia kuten mansikkarove tai lippo, hattu, sormus, tuohivirsut kenkien sijaan, sytykepalan korvike nykyaikana...

 

Ihamaniemi aina mielessäin

Mies sai eilen postista tilaamansa kirjan Ihamaniemi isiemme maata. (Ihamaniemen perinnepiiri. Savonlinna 1990). Kirjaa olemme nyt ahkerasti tutkineet.

Ihamaniemi-kirja kertoo Ihamaniemen kylästä. Tämän kirjan mukana voi matkustaa kotikylän vuosien takaiseen historiaan ja huomata, miten eri puolilla kylää ihmiset ovat eläneet, miten elinolosuhteet kehittyneet, muuttuneet arvoineen ja arvostuksineen. Kirja kertoo myös kylän asukkaista talo talolta ja monia mukavia kertomuksia heistä, meille monista tutuista henkilöistäkin.

Vanhan tarinan mukaan Ihamaniemi on saanut nimensä siitä, että tänne tulleet ihmiset luulivat tulleensa saareen. Tulijat olivat lähteneet kiertämään löytämäänsä saarta ja huomasivat kuitenkin olevansa ”ihan maan niemessä”, josta sitten aikojen saatossa nimikin on muodostunut.

Ihamaniemi on todella kaunis vesistöjen pilkkoma niemi. Se on kuulunut aikoinaan Rantasalmeen, Heinäveteen ja Sääminkiin, kuhunkin osittain ja vuorollaan. Nyt se on ollut pitkään Enonkoskea ja oikeastaan jo Savonlinnaa. 

Tämä kirjan kansikuva on Haukkalahdenvuoren kalliomaalauksista Koloveden kansallispuistossa.

Ihamaniemen koulupiirikin oli laaja ja siihen kuului monia pieniä kyliä, joista oli koulumatkaa yli 10 kilometriä. Jänissaarestakin kertyi koulumatkaa yli 10 kilometriä, josta puolet oli vesimatkaa ja toinen puoli maamatkaa niin sanottuja kinttupolkuja. Talvella matka kuljettiin hiihtämällä, keväällä ja syksyllä veneellä ja kävellen. Saarelaisilla oli hyvä hiihtokunto ja he edustivatkin usein Ihamaniemen koulua koulujen välisissä kilpailuissa. 

Myöhemmin koulun yhteyteen rakennettiin asuntola, jossa pitkämatkalaiset asuivat viikot ja viikonloppuisin pääsivät kotiin, jos ei ollut rospuuttoaika. Näin myös mies sisaruksineen. Nyt tuo koulu ja asuntola tunnetaan Enonkosken luterilaisena luostariyhteisönä. Se on vuonna 1994 tähän Ihamaniemen entiseen kyläkouluun perustettu luterilainen luostari.

Kulta-aika -sukat valepalmikkona ohjeineen

Näissä Kulta-aika -nimisissä sukissa on nirkkoreunus ja valepalmikko. Sukkien malli on jälleen Melissa Morgan-Oakesin kirjasta Neulo kaksi sukkaa kerralla 2. Tuossa kirjassa on vielä monta mielenkiintoista mallia neulottavaksi. Tosin en neulo niitä kaksi sukkaa kerralla, vaan peräkkäin. Sukat on neulottu kolmen ja puolen bambupuikoilla 48/49 silmukalla Novitan farkunvärisestä Suomalaisesta sukkalangasta. Ensimmäisellä puikolla on 11 silmukkaa, sitten 18 eli kuviossa ja sitten 10 ja 10 nirkkoreunuksen jälkeen. Sukat painavat 98 grammaa.

Nirkkoreunusta varten loin 48 silmukkaa, 12 puikolleen. Neuloin oikeaa viisikerrosta, sitten kerroksen aina kaksi yhteen, langankierto. Jälleen viisi kerrosta oikeaa ja käänsin reikäkerroksesta aloitusreunan neulottavan tasalle. Otin vastaavasta kohdasta aloitusreunasta silmukan takareunasta kiinni ja nostin sen puikolle, neuloin yhteen ensimmäisen silmukan kanssa ja vastaavasti koko kerroksen jokainen puikon silmukka yhteen vastaavan aloitusreunan silmukan kanssa.

Sitten alkoi joustinneule yksi oikein, yksi nurin 11 silmukkaa ja kuvio, jonka jälkeen taas yksi oikein, yksi nurin (lisätty yksi silmukka viimeisen takareunasta) nuo 20 silmukkaa.
Kantapäätä tehdessä neuloin yhden silmukan vahvistetusta kantapääosasta pois eli viimeisen yhteen, joten siitä lähtien työssä oli 48 silmukkaa taas. Kuvion kummassakin reunassa oli ennen kiilakavennuksia 4 silmukkaa yksi oikein, yksi nurin, kaksi oikein ja sitten kavennuskohta kuviosta katsellen, jotta reunaan jäi vielä resoria.

Kotona

 

Tämän viikon MakroTex-haasteen aiheena on KOTI.

Lapsuudenkodista voi olla jäljellä vain muistot ja joitakin kuvia. Tämä on puukaiverrus.

Koti on turvallinen paikka, jossa voi olla oma itsensä. Jokaisen koti on omanlaisensa.

Pitkän pöydän ääressä mahtuu isokin joukko yhdessä aterioimaan ja työskentelemään monenlaista.

Takan ääressä voi lämmitellä, levätä ja vaikka neuloa.

Vauhdikas viikonloppukin

Yli sata tilheä istuskeli pihakoivussa ja lenteli vähän väliä marjaomenapensaaseen nauttimaan marjaomenista.  Kun yrittelin ottaa kuvia niistä, koko joukko taas lensi pois pikapikaa koivun latvaan. Tilhiä oli mukava katsella vikonloppuvierailulla olevien lastenlasten kanssa.

Pienimmällä oli aivan ihana äitinsä tekemä seeprankuvamekko. Isoveli oli saanut juuri hankittua omilla säästörahoillaan älykännykän. Niinpä tuota kännykkää piti tutkia koko porukalla. Toki kännykässä ei ole omaa nettiyhteyttä, vaan ainoastaan wifin kautta. Lapsella on myös rajoitettu netin käyttöaika.

Viime viikko hurahtikin työn touhussa kolmena päivänä, joten hiihtämisetkin jäivät vähemmälle. Nyt tänään olemme sentään käyneet taas hiihtolenkillä ja voineet hiihtää jopa aivan kotinurkilta lähtien. Lähiladutkin ovat kunnossa ja ilma oli hyvä hiihdellä.

Toki muutakin olemme tehneet - etenkin mies - viime aikoina: siivonneet ja laittaneet poistoon tavaroita. Kaatopaikallekin on menossa kuorma. Meillä ei ole vielä järjestettyä jätehuoltoa, vaan viemme aina tarvittaessa kuorman. Kotona on helppo polttaa poltettavat ja maatuvat jätteet kompostoida.

Sana tälle päivälle: "Viisaan viisaus on elämäntaitoa, tyhmän tyhmyys itsensä pettämistä." (Sananlaskut 14:8)

Hautajaisissa kuusi tuntia

"Siell' kaunis kannel soi, veisaamme virttä uutta,
ei koskaan lopu se, ei koskaan vanhene.
Täällä en lauluun voi saada sen ihanuutta,
kuitenkin laulan ylistystä Herralle.
Hän verellänsä ja hengellänsä
myös minut Jumalalle lunastanut on.
Kunnia, kirkkaus, voima ja ylistys
sinulle, Jeesus, ikuisesti kaikukoon.
Ja taivas, maa ja meri aamen vastatkoon." (Virsi 632:4)

Tätä virsikirjan viimeistä virttä, ylistysvirttä, lauloimme siunaustilaisuudessa saattaessamme lähettiystäväämme viimeiselle matkalleen. (Tämän virren haluaisin omaankin siunaustilaisuuteen)

Perjantaina olimme näet isoissa hautajaisissa. Kirkossa oli lähelle kolmesataa saattajaa. Eipä tuo joukko olisi mahtunut hautausmaan isoimpaankaan kappeliin. Jäähyväisten jättäminenkin kesti lähes tunnin, vaikka vain joku jokaisesta joukosta kävi viemässä kukkatervehdyksen ja loput ryhmästä vain nousivat seisomaan siksi ajaksi paikoillaan.

 Saattojoukko hautausmaalle kulki ensin autoletkana ja sitten kävellen pitkänä joukkona haudalle.

Muistotilaisuus oli koskettava. Ylistettiin Jumalaa ja puhuttiin hänestä. Toki myös muisteltiin lähtenyttä. Adresseistakin luettiin vain lähettäjien nimet - adresseja oli PALJON ja lukijoitakin kolme vuorotellen.

Kerttu-sukat farkunvärisenä

Farkunvärisestä Novitan suomalaisesta sukkalangasta neuloin Kertut. Tätä mallia on ollut mukava ja helppo neuloa, vaikka välillä tekee mieli neuloa muitakin sukkamalleja. Nämä sukat ovat noin 37-38-numeroiseen jalkaan sopivat ja painavat 103 grammaa. Niinpä yksi 100 grammaan kerä ei aivan riittänyt, vaan piti aloittaa toista tähän sukkapariin. Neuloin sukat 3,5 numeron puikoilla ja 47 silmukalla varren. Vahvistettuun kantapäähän ja siitä eteenpäin oli yksi silmukka enemmän.

Leilan mallasleipä ja porkkana-lesesämpylät - laktoositonta

Pikkuserkkuni kehui puhelimessa juuri tekemäänsä leipää, mallaslimppua, niin mahdottoman maukkaaksi ja antoi samalla minulle ohjeenkin. Päätin kokeilla sitä heti, kun kerkiän kaupasta hakemaan aineksia. Työmatkalta kotiin tullessa tänään poikkesinkin kauppaan ja ostin appelsiinimehua sekä kaljamaltaita ja vehnärouhetta, mitä kotona ei tällä erää ollut.

Leipään laitoin ensin 2 dl appelsiinimehua, jonka kuumensin kiehuvaksi mikrossa ja siihen lisäsin 2 desiä kaljamaltaita. Annoin mehun jäähtyä hiivaa varten sopivaksi ja lisäsin 1,5 palaa hiivaa murennettuna sekä 4 desiä appelsiinimehua. Sitten knafti 2 teelusikallista suolaa, 2 desiä siirappia, 2 desiä vehnälesettä, 2 desiä ruisjauhoja ja 8 desiä vehnäjauhoja. Kaikki nuo sekoittelin lusikalla taikinakulhossa.

Laitoin heti tuon löysähkön taikinan kahteen leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (toinen 20 cm, toinen 30 cm) ja nousemaan tunniksi uunin päälle. Paistoin 175 asteessa tunnin verran, sitten voitelin leivät ja jätin vielä 150 asteeseen puoleksi tunniksi.

Mallasleipä on laktoositon ja maidotonkin.

Tutkistelin vehnälesepussissa olevaa porkkana-lesesämpylöiden ohjetta. Kun minulta jäi puolikas hiiva, niin päätin tehdä samoilla uuninlämpimillä myös sämpylät. Puoli litraa vettä kuumensin vedenkeittimessä, lisäsin sen kulhossa oleviin 2 desiin vehnälesettä ja jätin hautumaan. Kun vesi oli jäähtynyt, lisäsin hiivan nesteeseen liotettuna, pari desiä porkkanasosetta (keitin kellarista painekattilallisen porkkanoita, kuorin ja hienonsin ne ja laitoin osan soseesta pakastimeen tulevaa varten), desin hunajaa ja desin öljyä ja pari teelusikallista suolaa. Jauhoja sekoittelin jälleen lusikalla niin paljon mukaan, noin 9 desiä, että tuli sopivan tuntuinen pehmeä taikina.
Tämäkin taikina pääsi uunin päälle kohoamaan. Leivoin sämpylät, nostatin ja paistoin niitä 225 asteessa noin 12 minuuttia.

Näkökulma tämäkin

Valokuvatorstain tämänkertainen haasteen (numero 352) aiheena on PERSPEKTIIVI.
Perspektiivi tarkoittaa valokuvauksessa sitä visuaalista vaikutelmaa, joka määrittää etäisyyden ja syvyyden kuvan elementtien, kohteiden ja taustan välillä.

Sohvalta katsellen

Punainen

MakroTexin tämän viikon aiheena on PUNAINEN.

 

Pelaamme sunnuntai-iltaisin lentopalloa suvun kera. Tällä hetkellä vanhin pelaaja on noin 75-vuotias. Meillä on käytössä itsetehty tulostaulu, jossa punaiset pallot ovat naisten puolen, siniset miesten.

Naisilla on punaiset pelipaidatkin.

Viimeksi miehet voittivat viisi erää ja me naiset kaksi. Mutta periksi emme koskaan anna! Edellisellä kerralla menivät voitot tasan!

Ja pelimatkoilla voi neuloa pelkääjänpaikalla punaisia sukkiakin!

Kerttu, Heikki ja vaellusjalkineet

 

Kertut valmistuivat jälleen. Ties kuinka monennet! (Tämän vuoden kolmannet Kertut.) Tuo malli on mukavaa neuloa ja aika nopeaakin. Ja kun mallin osaa ulkoa, ei tarvitse paljon ajatella sitä neuloessa kuviotakaan. Tällä kerrallakin nuo Kerttu-sukat neuloin Novitan vaaleanpunaisesta Seitsemän veljeksen langasta kolmen ja puolen numeron puikoilla ja 47 silmukalla kantapäähän asti. Vahvennettua kantapäätä neuloessa nostetaan lisää yksi silmukka, jotta saadaan parillinen silmukkamäärä.  Nämä sukat painavat 102 grammaa ja sopinevat noin 39 numeroiseen jalkaan.

Tänään kävimme taas aamupäivällä hiihtämässä normaalin hiihtomatkamme urheilukeskuksessa. Lunta tuiskutti, ihan silmiinkin alamäkiä lasketellessa. Oli pari astetta pakkasta, mutta latu oli kostea, vetinenkin osin ja suksien pohjat taas hieman jäätyivät. 

Iltapäivällä kävin ostamassa kävelylenkkarit. Tutkistelin monenlaisia ja kokeilin, sovittelin niitä jalkatukien kanssa. Minulla on leveä ja korkea jalka sekä lisäksi nuo jalkatuet, joten oli aika hankalaa löytää sopivia. Yhdet olivat todella hyvät muuten, mutta oikeaa kokkoa ei ollutkaan. Halusin kuitenkin varrelliset nilkkaa edes vähän tukevat kengät, jotka ovat vaelluskenkiä kevyemmät. Vaelluksella olin viime vuonna painavilla, mutta hyvillä vaellusjalkineilla (Meindl Island Lady MFS Active GTX). 

Nyt ostin ensimmäisestä urheilukaupasta sen useampia etsimättä nuo jalkineet eli Salomonin Authentic ltr gtx w vihreän teen värisinä. Goretex-pinnoite ja tarpeeksi leveä leveään ja korkeaan jalkaani jalkatukineen. 449 grammaa painaa yksi kenkä. Ehkä liian painavat nämäkin. Pohja on kuitenkin tukeva, sopivan jäykkä ja pohjakuviointi syvä. Kärjessä ja kannassa on suojakumitus. Pohjassa on jotakin contagrip-teknologiaa. Kenkien mainoksen mukaan Salomonin Contagrip teknologia tarjoaa innovatiivistä ulkopohjatekniikkaa, hyvää pitoa märilläkin pinnoilla. 

Nyt pitää vain alkaa kävellä näillä jalkineilla ahkerasti: vaellukseen on aikaa alle sata päivää. Jalkojen tulisi tottua kenkiin ja kenkien jalkoihin. Muu varustus vaellusta varten onkin suurin piirtein kunnossa edellisen reissun jäljiltä. Tosin ainakin parit sukat on hankittava…

Pyhän Henrikin muistopäivää vietetään tänään. Heikin päivää vietetään Pyhän Henrikin, Suomen ensimmäisen kristinuskon saarnaajan ja piispan muistoksi. Henrik on Suomen suojelupyhimys. Piispa Henrik kärsi marttyyrikuoleman perimätiedon mukaan Köyliössä v. 1156. Keskiajalla hänen muistokseen vietettiin kahta juhlaa: kuolinpäivää 20.1., nykyisin 19.1. (”talvi-Heikki”), ja pyhäinjäännösten Turkuun siirtämistä (translaatio) 18.6. (”kesä-Heikki”).  Keskiajalla Henrikin päivä oli Suomen kirkon suurin pyhimysjuhla. 

"Näin käski Kristus omiaan: "Te menkää kaikeen maailmaan 

ja kaikkialla saarnatkaa ristin ja armon sanomaa." (Virsi 420:2)

Illalla olimmekin viettämässä Heikin päiviä. Miehen veli on Heikki ja tapanamme on vuosittain käydä Heikin nimipäivillä. Miehet kertoilivat paljon lapsuusmuistojaan, joita oli mukava kuunnella.

Heikin päiväähän on pidetty vanhastaan talven keskikohtana, jolloin talven selkä napsahtaa poikki ja karhu kääntää kylkeä. Ainakin valoisampaa on jo ollut kolmisen viikkoa...