30.1.2015

Viikolla villi vanhuuskin

Perheterapeutti, rovasti Matti J. Kuronen on puhunut villistä vanhuudesta myös muualla. Nyt kuluneella viikolla olimme kuuntelemassa hänen esitystään SenioriFoorumissa. Hän aloitti esityksensä sitku- ja mutku -elämästä. Sitten kun jäädään eläkkeelle, lähdetään, mutku lääkäri sanookin... Meillä eläkeläisillä usein tunnit ovat pitkiä, mutta  kuukaudet lyhyitä. Tätä päivää tulisi elää.

Nykyään kaikki haluavat elää pitkään, mutta harva haluaa tulla vanhaksi. On uskallettava olla häpeämättä vanhoja. Kurosen lapsenlapsi sanoikin: "Mei pappa on ihan oma itsensä, eikä edes yritä olla normaali ihminen." Kuronen esitteli villin välineet: huumorintaju (suurempi kuin kohtalo, on ihmisen kyky nauraa kohtalolleen), suhteellisuudentaju (hyväksyä kohtalonsa ja sopeutua kohtaloonsa) ja armontaju (armo on sitä, että saa sopia nahkoihinsa).

Vanhuus on pöljää aikaa, sanoi Konsta Pylkkänen. Pöljänäkin on ihan hyvä olla!
 Latukone on liikkunut kotimme lähettyvillä. Niinpä olemme nyt päässeet hyvin lähtemään jo kotoa suksille. Eipä välttämättä tarvitse lähteä autolla hiihtämään.
Ladun varrella asuu innokas urheilun seuraaja, joka muistuttaa meitäkin tulevista kisoista.

Liikuntaa tälläkin viikolla on ollut jumppa ja hiihtäminen. Olemme hiihtäneet tänä talvena puolisentuhatta kilometriä molempien hiihdot yhteensä laskien.

6 kommenttia:

  1. Minä olen vasta puolessa puolesta tuhannesta hiihtokilometristä.
    Ei ne metrit, vaan se liike!

    VastaaPoista
  2. Sitku ja mutku taitaa olla arkipäivää melko monelle ikääntyvälle kanssaihmiselle. Osa varmaan silkkaa saamattomuutta.
    Aika huikeat kilometrimäärät olette hiihtäneet. En ylety lähellekään noita lukija, vaikka hiihtämisestä pidänkin. Useimmin tulee vaan valittua metsäsukset tai lumikengät, mutta samapa tuo, liikkuminen tärkeää, ettei sammaloidu.

    VastaaPoista
  3. Nelli: En minäkään, mutta mies on...
    Todella, liikunta se on tärkeää ja lähteminen ulos raikkaaseen ilmaan.

    VastaaPoista
  4. Aimarii: Sitä sitkua yritämme välttää, jos mahdollista.

    VastaaPoista
  5. Täytyy tulla tänne kommentoimaan, kun kirjoitit Matti J:stä.
    Olen lukenut ja kuullut häntä paljon, mutta tähän ikään liittyvä Vihdoinkin kahden oli vallan verraton kirja.

    VastaaPoista
  6. MM: Kävin lainaamassa tuon mainitsemasi kirjan.

    VastaaPoista