Harhailua vaelluksella

Il castellare -majapaikassa olimme viime yön pienessä Pieve de Santo Stefano kylässä. Todella hyvä perheen ylläpitämä majatalo ja ystävällisiä, avuliaita. Perheellä oli myös kaneja häkeissään.
Aamulla aamupala,  tosin runsas, käsitti pääasiassa makeita leivonnaisia.

Aamupalan jälkeen suoriuduimme matkaan. Jouduimme kulkemaan henkilöautoilla 14 kilometriä. Koska autoja oli vain kaksi, niin perhe kuljetti meitä monessa erässä ja lähdimme vaeltamaan aamuhartauden jälkeen kahdessa ryhmässä odottamatta jälkimmäisiä.

 

Kuljimme tosi tiukkoja nousuja ja laskuja poluilla. Onneksi ei satanut ja emme tarvinneet köyttä nousuun liukastumisvaaran takia - köysi oli mukana Suomesta asti vetäjällämme, joka kuitenkin oli siinä jälkimmäisessä joukossa.
Joukossamme on muutamia todella hyväkuntoisia, jotka jaksoivat kulkea etujoukossa. Eräässä polunhaarassa he sitten lähtivät väärälle reitille. Me jäljessätulijat jäimme ihmettelemään reittivalintaa. Näimme näet keltaisen kuolen osoittavan suoraa eteenpäin. Odottelimme perässätulijoita. Kun he tulivat, aloimme pohtia miten tavoitamme nuo, koska kännykällä ei ollut kenttää. Aikamme odoteltuamme ja yriteltyämme soittaa, etumatkalaiset olivatkin huomanneet pitäessään taukoa, että muita ei tulekaan ja tajusivat olevansa väärällä polulla ja palasivat takaisin juuri, kun o limme jo isosti huolissamme.

Matka jatkui ja me pääjoukko kuljimme tietämättämme harhaan. Hyvä tie kuljetti näet niin mukavasti ettemme huomanneet merkkejä ja paikan nimeä, jonne meidän piti mennä. Tulimme kyläpahaseen ja löysimme heti ravintolan, jonka pihamaalla oli pöytiä. Lepopaikka ja saimme sapuskaa.
Viimeisiä joukostamme vain ei kuulunut ja vihdoin Merja sai heihin yhteyden: Olivat oikealla reitillä. Me lähdimme kohti sitä paikkaa ja jouduimme kulkemaan aika hankalan laskeutumisen ja joen ylityksen ja nousun kylään jossa tapasimme vihdoin koko porukka toisemme.

Baarissa emme olleet saada leimaa pyhiinvaelluspassiimme ostamatta. Vetäjämme sanoi baarinpitäjille, että facebookissa kerromme tämän ja myös, ettei tähän paikkaan kannata poiketa. Nyt muuttui ääni kellossa. Jokainen sai leiman ja meidät opastettiin lähteelle, josta tuli paremmanmakuista vettä kuin ostovesi pullossa.

 

  

Kävelimme metsäpolkuja ja kallioiden reunoja vielä kuutisen kilometriä   tämänhetkiseen yöpaikkaamme Monte Casaleen. Jollakin reissullisella nilkka kipeytyi, jollakin paloivat kasvot auringossa, jollakin kenkähankasi nilkkaa jne. Suurin piirtein kunnossa olemme kuitenkin.
Illalla tulimme vasta kuuden maissa tältä noin 20 km matkalta. Tässä hotellissa saimme kaksi neljän hengen ja kaksi kuuden hengen huonetta. Ja taas kaikkien pyykit yhteiseen koneeseen eli tänään kaksi koneellista. Ruoan ja iltahartauden jälkeen nukkumaan.

Oi Herra, luoksein jää, jo ilta on, ja kadonnut on valo auringon.
Ken muu mua murheissani lohduttais, kelt' turvan hädässänsä sielu sais.
Päiväni rientää kohti loppuaan, on ilo maallinen kuin varjo vaan.
Ei ole täällä mitään pysyvää, vain sinä, Herra, sinä luoksein jää.
Sä pahan väijytykset turhiks teet, sä tuskat liennät, kuivaat kyyneleet.
Miss' on nyt, kuolema, sun voittosi, kun Herra Jeesus, olet kilpeni.
Sun, Herra, ristisi mua valaiskoon, kun tieni painuu kuolon laaksohon.
Sen valon tieltä varjot häviää. Eläissä, kuollessa sä luoksein jää.
(Virsi 555)