Hautausmessu

Matkamiehen mieli palaa kauas kotiin rakkaaseen. Sielunikin päästä halaa määränpäähän taivaaseen. Kaipaan isänmaahan minne Jeesus kulki edellä. Kerran pääsen rauhaan sinne näistä kuolon siteistä. ( Virsi 621:1) Tällä virrellä alkoi hautausmessu.

Kallion kirkossa on hautausmessu. Rovasti Päivö Parviainen, joka syntyi 19.6.1912 Joensuussa, kuoli 19.4.2015. Hän oli lähetystyöntekijänä Kiinassa ja Taiwanilla. Pari kuukautta sitten oli kulunut 80 vuotta hänen pappisvihkimyksestään, jolloin tässä samassa Kallion kirkossa oli tämän pappisvihkimyksen muistoksi myös messu. Tänään Päivö siunataan iäisyysmatkalleen. Suomen lähetystyön pioneeri Päivö Parviainen kosketti 80 vuotisen pappisuransa aikana lukemattomia ihmisiä sekä Suomen seurakunnissa että lähetystyössä Kiinassa ja Taiwanilla.

En ole itse ollut enkä koskaan itse ole toimittanut hautaansiunaamista messuna. Tämä Kallion kirkko alkaa nyt vähitellen täyttyyä  saattajista. Omaisista, ystävistä, lähetystyöntekijöistä, muista Päivön elämään monella tapaa liittyneistä.

Joku kertoikin juuri äsken miten Päivö rukoili hänen kanssaan ja hänen veljeltäänkin kysyi: Haluatko ottaa vastaan Jeesuksen Vapahtajaksesi. Ja veli tuli uskoon.

 Illalla kotona muistellen siunaustilaisuutta:

Teemu Laajasalo kertoi siunauspuheessaan eli ruumissaarnassaan mm.:

Suomen vanhin pappi, Päivö Parviainen Kiinan ja Taiwanin lähetystyöntekijä siunattiin ja kirkko oli täynnä väkeä.  Päivö olikin toivonut tulevansa siunatuksi tässä Kallion kirkossa, joka oli 3 kuukautta nuorempi kuin Päivö. 

”Minä vien sinut Kiinaan ja tuon sinut sieltä takaisin Suomeen ja olen sinun kanssasi, kunnes saatan sinut kirkkauteeni.” Tämän äänen Päivö Parviainen kuuli valmistautuessaan viimeisiin tentteihinsä Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa vuodenvaihteessa 1934—35. Siinä oli hänen lähetyskutsunsa. 

Papiksi hänet vihittiin vuonna 1935. Päivöllä oli aina papinpaita päällään. Hän halusi olla pappi aina ja kaikkialla. Papinpaitaan puettuna hän myös lähtee viimeiselle matkalleen. 

Kiinaan Päivö lähetettiin vuonna 1946 ja seitsemän vuoden kuluttua hänen piti sieltä poistua Kiinan olosuhteiden vuoksi, viimeisenä Lähetysseuran läheteistä. Vuodet olivat kuluttavia, mutta uskollisuus Jumalan kutsulle viedä evankeliumin sanomaa kiinalaisten pariin kannatteli häntä.

Vuonna 1956 Päivö pääsi hänelle rakkaiden kiinalaisten luo, tällä kerralla Taiwaniin, jossa hänelle työvuosia kertyi vielä kymmenkunta.

Päivö oli aidosti julistaja. Hän halusi kirkastaa Kristusta aina ja kaikkialla. Evankeliumi on todella ilosanoma – se tuo ilon elämään. Ja Päivö oli kertonut, että iloiset virret voimistelun ohella ovat hänen pitkän ikänsä salaisuus. Virsi 135 Jumala loi auringon kuun… oli hänen lempivirtensä. Vielä maaliskuussa hän oli laulamassa sitä Kallion kirkossa. 

Päivö kuoli 19.4. Hyvän Paimenen sunnuntaina, jolloin evankeliumitekstinä oli Jeesuksen lupaus: ”Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti… Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu… Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. (Johannes 10:9,10)

 

Siunaussanojen jälkeen alkoi jumalanpalveluksen, messun,  ehtoollisosa, jossa oli ehtoollista jakamassa 12 pappia.

Ja ylistysvirtenä oli virsikirjan viimeisen virren 632 ensimmäinen ja viimeinen säkeitö, jotka minäkin toivon aikanaan siunaustilaisuudessani laulettavan.

1970-luvulla, jolloin Päivö oli vaimonsa Eeva-Annikin kanssa Taiwanilla, meidän perhe asui heidän asunnossaan muutaman vuoden.