5.8.2015

Kansallispukupäivä


Suomessa on vietetty tänään virallista kansallispukupäivää. Lahdessa oli markkinat ja torillakin näkyi muutama henkilö kansallispuvuissaan.
Kansallispukujen suosio on vuosien varrella vaihdellut, mutta juuri nyt ne ovat taas muodissa. Suomalaisen kansallispuvun katsotaan saaneen alkunsa 130 vuotta sitten. Suomalaisella kansallispuvulla on vuosisataiset juuret, mutta virallisesti sen katsotaan syntyneen vasta vuonna 1885, kun Venäjän keisari Aleksanteri kolmas matkaili Suomessa.
5.8.1885 keisari Aleksanteri III ja keisarinna Maria Feodorovna olivat vierailulla Lappeenrannassa. Suomen naisten lahjana keisarinnalle annettiin soutuvene Suomen omaleimaisuuden ilmentäjänä. Veneen souti juhlapaikalle kahdeksan neitoa kansallispuvuissa, perää piti rouva Jääsken puvussa. Soutajien puvut edustivat Suomen eri säätyjä ja maakuntia. Hallitsijaparia oli vastassa rannalla yli satahenkinen kansallispukuinen joukko. Tämä oli ensimmäinen suurimittainen kansallispukujen julkinen esiintyminen ja siitä alkoi kansallispukuharrastuksen kukoistus. Sitä voidaan siis pitää kansallispuvun syntymäpäivänä!



Jo sunnuntaina oli joukko naisia kansallispuvuissaan. Tässä sveitsiläiset kuorovieraat omissa kansallispuvuissaan. Suomalaiset kuorolaisetkin olivat myös kansallispuvuissa niin päivällä kuin iltajuhlassakin.

2 kommenttia:

  1. Kansallispuvut ovat kauniita. Minulla on äidiltä peritty Tuuterin puku, joka on vanhempi painos nykyisestä Tuutarin puvusta. Pusero on vuosikymmenten aikana jotenkin sikistynyt, joten se pitäisi uudistaa, samoin hame. Joskus sitten...

    VastaaPoista
  2. Heh, minullakin on kansallispuku, itse tehty. Eipä vain kelvannut paikallinen pohjanmaan puku vaan katselin kuvastosta kommeimman. Se on sitten Janakkalan puku. Hämeessä tai Janakkalassa en ole koskaan käynyt, mutta puku on hieno.

    VastaaPoista