24.9.2015

Päärynähillo/marmeladi ja kuivatut päärynäviipaleet ja puolukkamehu

Puolukkamehua tein viinihapon avulla. Viikonloppuna laitoin puolukoita pariin ämpäriin ja sauvasekoittimella soseutin. Kiehautin yhtä ämpärillistä kohden veden (2,5 litraa), lisäsin viinihapon (50 grammaa) siihen ja kaadoin liemen puolukoille, sekoittelin ja laitoin parvekkeelle. Päivisin sekoittelin seoksia  ja keskiviikkona sitten pullotin, kun olin saanut valutettua mehun siivilän läpi ja sokeroitua. Kestipä tuo valuminen kauan!

Tänä vuonna ei tullut omenoita juuri lainkaan. Ja nekin, mitkä tulivat olivat pihlajanmarjakoin saastuttamia. Päärynät sen sijaan olivat parempia kuin edellisinä vuosina. Nyt saimme niitä parista Aune-päärynäpuusta monta ämpärillistä yhteensä. Osan olemme kuivanneet viipaleina vihanneskuivurilla ja osasta tein hilloa = marmeladia ja osa on jo annettu pois.
Kuivattu päärynä maistuu hyvälle. Kuivatut päärynäviipaleet ovat muun muassa mainio eväs pikkuisille kotimatkalleen. Pappa laittaakin heille mukaan ns. pappa-pussin, jossa on useimmiten kuivattua päärynää ja omenaa sekä ehkä rusinoita. Emme harrasta karkkeja.
Päärynähilloon taas tänään ämpärillisen päärynöitä halkaisin kahtia, poistin kukkaperän ja kannan sekä nakkelin ne mehumaijaan. Kiehautin mehumaijallisen päärynöitä pehmeiksi. Jauhoin päärynät sosemyllyssä suoraan isoon kattilaan, jonne lisäsin myös valuneen mehun. Kuumensin seoksen, lisäsin puolitoista kiloa sokeria ja kiehuvaan seokseen desiin sokeria sekoitetun pussillisen punaista Melatinia vispilällä sekoittaen. Keitin pari minuuttia ja nostin kattilan hellalta sekä  purkitin hillon keitettyihin Atamonilla huuhdeltuihin purkkeihin. Tämänpäiväisestä satsista tuli 17 pienehköä purkillista hilloa. Joululahjat ovat jo valmiina!

Lounaaksi teimme myös mangoldikastiketta. Mies haki kasvimaalta mangoldit ja huuhtoi ne ja poisti niistä lehtiruodit. Minä kiehautin vähässä vedessä mangoldinlehdet ja kaadoin veden pois. Hienonsin lehdet sauvasekoittimella kattilassaan ja siirsin seoksen kattilan reunaan. Laitoin lorauksen öljyä ja puoli desiä vehnäjauhoja ja vispasin ne sekä pari desiä vettä sekaisin, lisäsin vähän ajan kuluttua neljä desiä ruokakermaa, lähes teelusikallisen suolaa, reilusti mustapippurijauhetta ja ripauksen valkopippuria. Kun seos oli kypsää - ja vähän vettä lisätty, ripottelin päälle vielä mäkimeiramia. 


4 kommenttia:

  1. Päärynähillo on varmaan hyvää. Mangoldien kohalla on sivistyksessäni aukko. :) Varmaan jotain mangoihin liittyvää.

    VastaaPoista
  2. sartsa: Mangoldi on lehtjuurikas, sokerijuurikkaan ja punajuuren muunnos, jota voi käyttää pinaatin tai nokkosen tavoin.

    VastaaPoista
  3. En minäkään ole mangoldista mitään tiennyt aiemmin. Kiitos sivistämisestä!

    VastaaPoista
  4. Jaana: Mangoldi on maukasta ja helppoa kasvattaa.

    VastaaPoista