7.1.2016

Muuttoliike



Hanna Hauru: Muuttoliike. LIKE 2006. Luin Hanna Haurun novellikokoelman tarinoista, joissa aina muutetaan. Muutetaan joko pois kokonaan elämästä tai ainakin entisestä elämästä uudenlaiseen. Useimmat kertomukset olivat surullisia, synkkiä, jopa raakoja. Kun olin pari lukenut, mietin, jatkanko kirjan loppuun asti. Luin kuitenkin tuon. 

Yksi novelleista oli Maalta kaupunkiin. Siinä kerrottiin entisestä helsinkiläisestä pariskunnasta, jotka asuivat hylätyssä savupirtissä pohjoisessa jossakin tosi kaukana kaikesta. He elivät hippielämää ja heitä kävi pällistelemässä valtavasti vierailijoita: toimittajia ym. ruokineen, joista aina riitti myös pariskunnalle.  Niinpä he eivät voineetkaan elää sellaista elämää kuin olivat aikoneet.  Parin vuoden kuluttua he olivat tosi pettyneitä: He eivät olleet kerinneet kertaakaan marjastamaan tai sienestämään. Lopulta he pakkasivat tavaransa ja lähtivät ansiotyöhön Ruotsiin.  Ainoat oikeat hipit ovat 50-luvun pikkuporvareita kuten vaimoni ja minä.
Tämä oli ”siivoin” näistä novelleista. 
 Kirjan vuoden 2015 lukuhaasteen jämät (15/50), jotka vielä yrittelen lukea: 
Tämä kirja osui kohtaan 2 ja 13.
  1. Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin
  2. Novellikokoelma
  3. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon, esim. Finlandia-palkinnon
  4. Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta
  5. Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut
  6. Kirja, jonka nimessä on väri
  7. Kirja, jossa on taikuutta
  8. Sarjakuva-albumi tai -romaani
  9. Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta 
  10. Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla
  11. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken 
  12. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja
  13. Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua 
  14. Kirja, jossa on yli 500 sivua
  15. Klassinen rakkausromaani 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti