9.2.2016

Heleätä ? helmikuuta

MakroTexin tämän viikon haasteaiheena on HELMIKUU. 

Helmikuu on ollut tänä vuonna outo: vettä, räntää, lunta, näitä vuorotellen.Toisaalta säät vaihtelevat nopeasti. Välillä on suojasää, jolloin puiden oksille jäänyt lumi sulaa vedeksi, mutta sitten taas pakastaa, ja vesipisarat jäätyvät miljooniksi helmiksi, jotka kimaltavat kevätauringon paisteessa. Siitä johtuu kuukauden nimi, joka Mikael Agricolan kalenterissa  on helmenkuu. Vaan nyt on luvassa vielä ainakin viikon verran lämmintä suojasäätä.

Pihalla on toisinaan lumipeite, toisinaan vihreää näkyvissä. Haravointia miltei voisi jo alkaa.
 Jäätyneitä vesihelmiäkään ei juuri nyt löytynyt.

Mustaherukan lehtinuput ovat jo värikkäitä.
Toki kerkesin hiihtämäänkin - sen ainoan kerran ja jäälle, jossa oli hieman lumipeitettä. Latuja meidän seudulle ei ole tänä talvena tehty.
Kun ulkona on märkää, voi olla sisällä neuloen ja lukien. Neuloosi ei jätä rauhaan tänäkään talvena.
Lisäksi olen Helmet lukuhaasteessa mukana: 50 erilaista kirjaa vuoden mittaan yritän lueskella. Tai ainakin 50 eri täppiä kirjoista.

Laskiaistiistai on tänään.  Meidän kylällä on laskiaisrieha Yhteisvastuu-keräyksen hyväksi. Ja sitten huomisesta, tuhkakeskiviikosta alkaen alkaa paastonaika pääsiäiseen asti.

20 kommenttia:

  1. Täälläkin kutimet viuhuaa, kun ulkoilu ei oikein miellytä. Onhan se jo kelien puolesta lähes vaarallistakin.

    Onpa teillä ollutkin vihreää.

    VastaaPoista
  2. Mustaherukannuput ovat jo noin tuloillaan!

    VastaaPoista
  3. Keväiseltä näyttää helmikuusi. Heleyttä löytyy ainakin ihanasta neuleestasi.

    VastaaPoista
  4. Mukavaa tiistaita sinulle!

    VastaaPoista
  5. On todellakin ihmeellinen helmikuu. Ensimmäiset lehtisilmut! Neule tuo väriä ja lämpöä. Hyvää laskiaistiistaita ja tulevaa ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  6. Neulominen ja lukeminen ovat hyviä sadekelien askareita.

    VastaaPoista
  7. Todellakin, kuvissasi on jo kevään tuntua. Viime viikolla kuvanneet saivat lumisia maisemia ja kuvaukset tälle viikolle jättäneet saivat vettä ja sulaneita alueita. Outokuu olisi tällä hetkellä parempi kuvaus sekä tammi- että helmikuusta.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  8. Vaihtelevat kuvat helmikuussasi. Kivan väriset sukat :)

    VastaaPoista
  9. Yhden kerran minäkin ehdin hiihtämään, vesisateessa..ennen kuin lumet meni kokonaan. :D

    VastaaPoista
  10. Helmikuu jo maata näyttää, vihertää. Lämpöisen kauniit kuvat

    VastaaPoista
  11. Keväiseltä näyttää. Toisin täällä, loskaa ja räntää! Ei maailman ihanimmat ulkoilukelit, mutta mentävä on, Lili tietää!

    VastaaPoista
  12. Mukavia kuvia, eikä tule ollenkaan niin nuutunut olo, kuin mitä tuo ulkona tapahtuva saa minulle aikaan.;D Onkohan mulla jotain vikaa asenteessa..:D Mulla on niin ikävä aurinkoa.

    VastaaPoista
  13. Voi miten suloiset sukat sinulla onkaan valmistumassa!
    Ihanaa helmenkuun jatkoa! : )

    VastaaPoista
  14. Sukkapuikot suihkien mennään täälläkin päin. Hyvää kevään odotteluja neuleiden ja kirjojen parissa.

    VastaaPoista
  15. Samanlaista talvea tuntuu olleen hieman joka puolella, tervetuloa kevät!

    VastaaPoista
  16. Eilen huomasin ensimmäiset viherrykset nurmikolla :)

    VastaaPoista
  17. Onpas siellä vihreää :o

    VastaaPoista
  18. Hyvä että olet suksillekin kerinnyt! Toki lapset hiihtää vähemmälläkin lumella. ;)

    VastaaPoista
  19. On kyllä keväisen näköistä teillä jo helmikuussa. Mutta Suomi on pitkä maa, mahtuu useammanlaista säätä. Neulominen on hieno taito.

    VastaaPoista
  20. Kauniita kuvia. Tämä talvi on tosiaan ollut hiukan ihmeellinen. :)

    VastaaPoista