2.2.2016

Kelloilua

MakroTex-haasteen tämän viikon aiheena on KELLO.

Kelloja on vaikka millaisia. Jo aikojen alussa laitettiin tikku pystyyn ja sen varjosta tutkittiin auringon avulla aikaa. Myöhemmin tulivat varsinaiset aurinkokellot, tiimalasit ja monen monet muut ajan näyttäjät, viisarikellot (isot ja pienet) ja digikellotkin.

Kello voi tosin olla hälytin, kuten lehmänkello tai vellikello tai kirkonkello, pyöränkellokin tai soitin: kellopeli , vaskikello.

Kellokukallakin on kello!
Tällä messsinkikellolla kilistetään lapset ja muu ulkohommissa oleva oma väki pihalta, puutarhasta ja muualta lähitienoilta syömään. Meteli ei häiritse naapureita eikä tarvitse ketään huudella erikseen.
Monen monta rannekelloa minulla on ollut elämäni aikana. Sen jälkeen kun aikoinani hankin kännykän, niin sen kello on siitä lähtien useimmiten ollut ajannäyttäjäni.
Tämä kello on hyvä matkaseuralainen. Se kertoo ajan lisäksi askeleet (10 000 askelta tavoitteena päivittäin, vaan tavoitteesta usein jää uupumaankin), kuljetun matkan, poltetut kalorit ja rasvan. Nipsulla tuon askelmittarin saa housunkaulukseen tai taskunreunaan kiinni, ettei se putoa ja häviä. Askelmittari tallettaa viikon tiedot.

20 kommenttia:

  1. Meilläkin on tuommoinen syömäänkutsuja. Mukavaa helmikuuta!

    VastaaPoista
  2. Hieno kokoelma kellokuvia. Tuo koulunkellon näköinen vellikello on kyllä kaunis verrattuna nykyisiin aikarautoihin.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  3. Kelloja on tosiaan monenlaisia. Hauska tuo ruokakello =) Itselläni eniten käytettyjä Suunnon kello (jatkuvasti ranteessa) sekä puhelin jossa myös kalenterini, ostoslistani ym =)

    VastaaPoista
  4. Kivoja erilaisa kelloja , alimman tarvisin minäkin.

    VastaaPoista
  5. Monenlaisia kelloja, ihana tuo kilkutin :)

    VastaaPoista
  6. Kelloja on todellakin monenlaisia, eri käyttöihin! Tuollainen messinkikello on hauska kutsuväline.

    VastaaPoista
  7. Minäkin kerran katsoin laatikkoa, että noinko monta vanhaa rannekelloa minullakin on!

    VastaaPoista
  8. Hienot kellot. Nyt oli kyllä minusta ainakin helppo ja hauska haaste :)

    VastaaPoista
  9. Kivat erilaiset kellot :) Ruokakelloa olisikin hyvä käyttää vaikka mökillä, kun kaikki puuhastelevat pitkin pihoja.

    VastaaPoista
  10. Pitäis oma askelmittarikin kaivaa käyttöön!

    VastaaPoista
  11. Upea on messinki kellosi.Hyvät kuvat.

    VastaaPoista
  12. Kelloista vanhaa ja uutta. Tuo askelmerkkikello on tarpeellinen. Tulevat askeleet mitattua.

    VastaaPoista
  13. Upeita kuvia!

    Meilläkin oli alakoulussa - ekaluokalla kansakoulu ja sittemmin ala-aste - tuommoinen messinkinen kello, jolla soitettiin välitunnilta tunnille. Siinä oli naru, joten sen soittaminen oli välillä hankalaa, että siitä sai äänen aikaiseksi :D
    Pyhäsalmen, nyk. Pyhäjärvi, Vaskikellolla olen käynyt soittamassa vaskikelloja - ylä-aste aikainen kirjeenvaihtokaverini asui (vanhempansa vieläkin) ihan siinä vieressä ja kun sain luvan mennä hänelle kylään; olipa muuten pitkä bussimatka täältä Päijät-Hämeestä sinne :) - niin olihan niitä kelloja pakko käydä soittamassa. Ja kuva ottaa todisteeksi, että olen siellä käynyt!

    Asiasta sivuun: tiesittekö, että Pyhäjärvellä voi myös joutua Hunningolle?
    Minä jouduin...
    Kyseessä on Taidekoti Hunninko, taiteilija Matti Korhosen kotiateljeesta.
    Harmi vain, etten silloin teininä siitä mitään ymmärtänyt.

    VastaaPoista
  14. Pienessä kyläkoulussa järjestäjänä sai soittaa tollasella kelolla välitunnilta sisäsälle. Kätevä matkoilla askelmittari/ kello.

    VastaaPoista
  15. Niin se aika kulkee; ei taida enää juuri olla vellikelloja alkuperäisessä käytössään.

    VastaaPoista
  16. Näin se aika kuluu, ennen järkkäri soitteli messinkikellolla koululaiset välitunneilta sisään. Nykyään kaikki on sähköistetty. Kellotkin.

    VastaaPoista
  17. Komeita kelloja ja hauskasti lähestytty aihetta!

    VastaaPoista
  18. Oi ihastuttava kellojuttu, tämmöstä kuvakulmaa juuri kaipasinkin! En ole jaksanut muiden kelloja vielä käydä katsomassa, nyt yritin vähän aikaa olla koneella. Minullakin olisi ollut lehmänkelloa, joka lähtöön ja pässillekin oma, niitä kun tullut kerättyä:)

    VastaaPoista