Latukone kävi

 

Oli mukavaa käydä jälleen hiihtämässä.

Vihdoin latukone tuli meidän kylällekin. Tänään mies kuuli sen ääniä ja kun hän katsoi ikkunasta, näki tuon latukoneen  reitillään. Lähdin siitä sitten aika pian kokeilemaan ladun kuntoa. - Vähän olivat vielä rukkasetkin märkinä edellisen hiihtoreissun jäljiltä.

Aamupäivällä kävimme urheilukeskuksen latuja hiihtämässä. Vaan eipä siellä ollut vielä aamulla latuja ajettu lumisateen jälkeen. Mies hiihti edellä ja minä jäljessä. Lumi tarttui suksiin ja ensi kierroksella luisto ei ollut kovin hyvä. Hyvä puoli oli ainakin siinä, että mäet pääsi hyvin perinteisen latua pitkin ylös. Mäen päällä sitten sai hiulata lumia ja hieman jäätäkin suksen pohjasta. Latu oli myös vetinen joillakin kohdin. Muuten pohja jo siellä urheilukeskuksen laduilla aika hyvä.

Illansuussa kuntopolun ladulla oli hyvä hiihtää luisteluosalla, mutta perinteisen uralla metsäisissä kohdissa oli vielä paljon roskaa, maata näkyvissä, ja tunnelissa ei ollut lainkaan lunta.

Harmina olivat jalanjäljet ladulla. Olin ensimmäinen hiihtäjä latukoneen jälkeen, mutta jo muutama oli kerennyt sitä ennen kävellä uralla. Luulisi, että lapsetkin ymmärtäisivät ja koiranpissittäjät, että hiihtolatuja ei ole montaa viikkoa. Kun latu-ura jäätyy (huomiseksi on luvattu jopa kymmenkunta astetta pakkasta), niin latuun painuneet jalanjäljet haittaavat hiihtämistä.