Tällainen paikka on olemassa. Se on suomalainen kirjasto.
Rakastan kirjastoa. Harmittelen, että kirjastoon on pitkä matka kotoa. Kirjastoauto pysähtyy toki postilaatikolla kerran kahdessa viikossa illansuussa parikymmentä minuuttia. Valitettavasti tuo aika sujahtaa usein huomaamatta ohi. Ja taas olisi muistettava parin viikon kuluttua. Ehkä kännykässä oleva hälytystoiminto toisi tuohon apua. Ja tälläkin viikolla olen poissa tuona aikana.
Onneksi käyn tänä keväänä kaupungissa kurssilla kerran pari viikossa ja samalla matkalla voin pistäytyä kirjastossa vaihtamassa kirjoja. Ja onneksi nykyään kirjoja voi etsiä omasta kirjastosta netin kautta ja niitä voi myös maksutta varata.
Helmet-lukuhaasteeseen 2016 luin kirjan kirjastosta. Saana Saarisen ja Kati Tiirikaisen kokoaman Rakastan kirjastoa. Tarinoita lukijoilta (Avain 2015). Kirja osuu pariin haasteen täppiin eli
6. Kirjastosta kertova kirja
29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja.
Lisäksi kirjaa voisi luokitella myös tietokirjaksi, koska sen kirjoittamiseen on saatu apurahaa Suomen tietokirjailijat ry:ltä.
Kirjasto on sivistystä, palvelua ja yhteyttä kirjailijan ja lukijan välillä, kirjasto on ilmainen, kirjastossa on tapahtumia ja kirjasto on mukana läpi elämän. Tuossa muutamia aiheita, joita kirjassa käsiteltiin.
Kirja toi esille tuntojani kirjastosta ja pohditutti, miksi ei kaikkialla maailmassa ole tällaisia mahdollisuuksia kuin meillä Suomessa.
Voi, muistan kun mummolassa ollessa käytiin mummon kanssa kirjastoautolla! Juurikin talvella, pimeässä mentiin varovasti ensin potkukelkalla maantien varteen.
VastaaPoistaSiitä sitten käveltiin sitä maantien laitaa vajaa puoli kilometriä linja-autopysäkille, jonne kirjasto-auto tuli. Ei ollut katuvaloja, pimeässä potkuteltiin siihen maantien laitaan ja sitten sytytettiin taskulamppu, että nähtiin kävellä sitä maantien laitaa. Heijastimet oli totta kai, vaikkei siinä maantielläkään juuri liikennettä ollut.
Välillä oli kovastikin pakkasta, mutta ei se haitannut, sitten laitettiin enemmän päälle.
Usein ehdittiin katsella tähtitaivasta siinä kirjastoautoa odottaessa ja monesti sitä taskulamppua ei tarvittu, kun osui täysikuu juuri sille
:)
Niinä päivinä kun kirjastoauto tuli, sain aina jäädä mummolaan yöksi, kun muuten yleensä äiti ja isä tulivat hakemaan kotiin.
Mutta kyllä siellä kirjastoautossa oli jännää. Lastenkirjat oli siellä ihan alahyllyllä. Siellä istuttiin polvet "mutkalla" ja etsittiin sopivia kirjoja. Kunnes sitten päästiin sinne isompien osastolle - aina osasto kerrallaan :D
Olen usein muistellut niitä käynteja kirjastoautolla mummon (muorin) kanssa.
Meillähän oli koulussakin oma kirjasto, mutta heti kun opin ekalla luokalla ekalla viikolla lukemaa aloitin sen kirjaston läpikäymisen ja siinä ei kauaa kestänyt... Toki opettaja piti huolen siitä, että luen ikäiselleni sopiviaa kirjoja :)
Helvetinpöllö: Kiitos kertomuksesta. Tänään Lainan päivänä vietetäänkin lainanpäivää.
VastaaPoistaTuota kirjaa en ole lukenut, mutt juu - rakastan kirjastoa! Intohimoisen lukijan ystävä ♥ Kuka sitä pystyisi, tai haluaisikaan ostaa omaksi kaikki lukemansa kirjat... Hienoa että meillä Suomessa on noin toimiva kirjastolaitos!
VastaaPoista