31.3.2016

Camino Portugués kutsuu


Pyhiinvaellukselle lähtö alkaa kulkea mielessä ja vähän tekemisissäkin jo. Tänään olen tilannut valmiiksi vaelluksen ensimmäisen majapaikan Lissabonista, jonne lennän jHs 20.4. Olipa miettimistä, millaisen yösijan ja mistä kaupunginosasta sen hankin. Eihän ole enää kolmea viikkoakaan lähtöön!

Pitäisi alkaa etsiä vaelluksella tarvittavia tavaroita. Tavaralista on entuudestaan valmiina. Mahdollisimman vähillä tulisi selvitä matkaan. Uutta ei taida onneksi paljon tarvita, kun edellisistä vaelluksista ei ole pitkää aikaa. Varmaan ainakin sadevaatteet on tarkistettava ja mietittävä, millä olisi paras lähteä liikenteeseen. Tähän aikaan vuodesta saattaa siellä sataa jopa puolet vaelluspäivistä.
Hankin kirjan Portugalin pyhiinvaellusreitistä: John Brierley, A Pilgrims Guide to the Camino Portuqués, A Practical and Mystical Manual for the Modern Day Pilgrim. Kirjassa on vaellustiedot ja kartat Lissabonista Portoon ja Santiagoon asti sekä rannikkoa että sisämaan reittiä pitkin. Tämä opaskirja on seitsemäs tarkistettu ja laajennettu laitos ja julkaistu tänä vuonna eli vuonna 2016.

Tilasin oppaan Suomalaisen kirjakaupan kautta. Tuon kaupan jäsenenä postimaksua ei tarvinnut maksaa, vaan sain kirjan suoraan kotiin. 
 Olen selaillut kirjaa ja sen karttoja. Mietin miten paljon pystyn lataamaan kännykkään tietoja etukäteen joko netistä tai kirjasta. Mielenkiintoista tutkittavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti