9.3.2016

Lentoaukot vapaiksi

Aurinko paistoi. Oli suojakeli. Lämpömittari näytti jo kolmea astetta. Kävely suuntautui pihan toiseen laitaan mehiläispesille. Pupuset olivat sielläkin kuljeskelleet ja tutkineet pesien ympäristöä.
Tänään mies otti pois pesien etuseiniltä suojalevyt ja avasi lentoaukot ja otti lumet pois lentoaukkojen edestä. Ensimmäisenä aurinkoisena tarpeeksi lämpimänä (noin kymmenen astetta) kevätpäivänä mehiläiset tekevät puhdistuslennon. Mehiläiset eivät ulosta talven aikana pesäänsä, joten kyseessä on siis mehiläisten suoliston tyhjennys. Mutta tänään ei ollut vielä niin lämmin päivä, että nuo kotieläimet olisivat lähteneet pesästään liikkeelle, vaikka siihen saivatkin mahdollisuuden. Vain pari uteliainta yksilöä näin lennähtävän pesästä ulos ja takaisin taas kiiruusti.

Tänään taas tuli kutsu töihin. Lupauduin, kun joku oli sairastunut ja minut hälytettiin hätiin. Niinpä kävin kotikäynnillä perjantain hautaansiunaamisia varten. - Kalenterit täyttyvät kummasti eläkeläisilläkin. Nyt jo tiedän paljolti kesän ohjelmaakin. Kylläpä aika kuluu nopeasti.

4 kommenttia:

  1. Minäkin suunnittelen pesäkäyntiä, täytyy yksi pesä tarkastaa onko siellä ruokaa. Tänään kuitenkin sataa lunta, että en vielä tiedä menenkö. Teillä näyttää olevan aika paljon pesiä, minä niitä jo vähensin.

    VastaaPoista
  2. Eli kevät on siis oikeasti lähellä, kun kerran mehiläiset puhdistuslentoa odottavat! Jätetään mekin talven kuonat taaksemme ja ihastellaan ihan kohta heräävää luontoa :)

    VastaaPoista
  3. Kevätaurinko pilkistää pilvenraosta ja on suojasäätä edelleen - kevät taitaa tulla tosiaan tohinalla. Pikkutiet ovat jo pehmeitä ja isoilla ei lunta näykään, vettä vain valuu tienreunoilla asvaltille.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoista lukea noista kotieläimistänne. Minä kun en mehiläistenhoidosta mitään ymmärrä, mutta hunajasta kyllä!

    VastaaPoista