Aamu oli vauhdikas majapaikassamme.Melkein koko ryhmämme oli mahtunut samaan vain neljä oli nukkumassa muualla. Aamupala ja muut aamutoimet ja onneksi se yksi porukkamme ulkopuolinenkin heräsi samaan aikaan joten voimme laittaa valotkin päälle jo kuudelta. Seitsemäksi olimme valmiina sillankorvassa odottelemassa toisesta alberguesta tulevia. Ja saimmekin odotella jonkin aikaa.
Tarkoituksemme oli lähteä bussilla Barcelloksesta Ponte se Limaan, koska meillä ei ole tarpeeksi paljon aikaa matkata muuten Santiago de Compostelaan asti. Täällä on kuitenkin vapaapäivä eli vuosittainen juhlapäivä ja niin bussitkaan eivät liikkuneet. Emme tuota muistaneet/tienneet etukäteen.
Niinpä kävelimme katuja pitkin ensin yrittäen löytää bussiasemaa kysellen sitä usealta vastaantulijalta, koska netti opasti kahteen eri paikkaan. Lopulta eräs mummo lastenlastaan rattaissa työntäen opasti meidät oikoteitä jo kaukaa näkemiemme bussien luo ja siellähän se bussiasema oli rautatieaseman lähellä muutan sadan metrin päässä. Saavuttuamme sinne bussit kyllä löytyivät mutta ei kuljettajia ei ristinsieluakaan ja silloin vasta todella tajusimme: Täällä on pyhäpäivä. Kaupatkaan eivät ole auki.
Tuure Kilpeläisen laulun sanat puhuttelivat tuolla ihmisistä tyhjällä linja-autoasemalla aamuhartaudessamme.
”Tie on pitkä ja pölyinen. Kuljen taakkaani kantaen ja ihmisiä kohtaan matkallain.
Joku jäädä voi auttamaan, toinen
kiirehtii askeltaan ja määränpäät jostain etsin vain.
kertosäe: Aivan turhaanko mä kuljen eteenpäin, eteenpäin, turhaanko mä
kuljen eteenpäin.
Olen kiertänyt maailmaa joskus miettien ongelmaa: miksi tyhjyys usein hiipii
sisimpään. Toisten silmistä näen sen takaa naurun ja hilpeyden: hekin
tarkoitusta etsii elämään.
Kiireen keskellä kuulla saan kutsun lähteä seuraamaan sitä tietä, joka kotiin
johdattaa. Yksin helposti kompastun, harhaan joudun ja masennun, mutta Jeesus
antaa voimaa vaeltaa: siksi iloiten nyt kuljen kotiinpäin, kotiinpäin, iloiten
nyt kuljen kotiinpäin, kuljen kotiinpäin ja mä kuljen kotiinpäin.”
Emme pääse mitenkään kuin kävelemällä. Joku keksi sitten taksit. Ok. Takseilla kuljimme lopulta Ponte de Limaan. Olimme vaeltaneet Barcelloksessa vain kolme kilometriä.
Ponte de Limassa joimme kahvit ja lähdimme kävelemään. Kävelin seniorimme kanssa kuusi tuntia, tosin muutamin lepotauoin ja kuppilapysähdyksin kohti Rubiesta.
Tuossa kuppilassa seurailimme myös huvikalastajia.
Matkalla oli ylitettävä korkea mäki, nousua 450 metriin asti ja samanlaisen laskukin pääasiassa kivistä mukuraista polkua pitkin.
Kylläpä jalat olivat koetuksella. Neljän maissa olimme perillä majapaikassamme Rubioksessa jonne pari ryhmäläistä oli jo ennen meitä kerinnyt majoittua.
Joskus jaloille käy näin - onneksi on saatavissa apua!
Suihku, pyykki ja päivän välipala odotellen toisia. Mikro oli täälläkin, missä voi kiehauttaa veden soppaaineksiin ja teetä varten. Pihalla oli sitten mukava kirjoitella, lueskella ja aterioida.
Illalla kävelimme puolisen kilometrtin päässä olevassa ravintolassa syömässä ns. peregrinomenun.
Hei, kiinnostavaa lukea, miten matka tällä kertaa etenee. Kiitos kirjoituksista!
VastaaPoistaKirjoitit kahveista, joten googlettelin asiaa. Näköjään jos haluaa maitokahvin, kuten cafe con leche, pitää Portugalissa (netin mukaan) tilata GALÃO. Siinä on ei-niin-vahvaa kahvia maidon kanssa.
Tampereella on tänään sadellut lunta!
Terveisin Jaana Tampereelta
Jaana: Valitettavasti en juo maitokahvia, koska olen täysin laktoositon, espresso oli parasta. Tosin en juo kahvia yleensä lainkaan. Vaelluksella se virkisti sokerin kanssa ja lasillisen kylmää vettä lisäksi siihen, niin sai nestettäkin.
VastaaPoista