29.4.2016

Redondelasta Pontevedraan

Varttia yli kuusi soi kello ja seitsemältä olimme ulkona refugiosta. Aamutoimet ripeästi. Makuupussi pussiinsa, vaatteet päälle sängyn reunalta ja reppu ja pikkureppu mukaan sekä kengät. Alakertaan, jossa keittiö ja kiehautin teeveden uppokuumentimella. Aamupala ja viimeinen toilettikäynti, lähtöovesta ulos ja ovi lukkoon. Joku oli jo kärkyllä sisälle. Miksi? Sitä emme kysyneet kun nelisin teimme lähtöä.





Alkumatka oli tasaista. Sitten tuli pari tiukkaa nousua ja samaten pari hankalaa laskuakin. Kohtalaisen helppoa kävellä. Jossakin noin kuuden kilometrin jälkeen tulimme Arcadeen. Siellä poikkesimme leipomon kahvilaan kahville ja tarkistamaan, mitä netissä on kirjoitettu meidän vaelluksestamme.
Kahvien oheen talo tarjosi meille eilisiä leivonnaisia ilmaiseksi. Lähtiessä ostin vielä makoisan hyvältä tuoksuvan juuri leivotun rusinaleivän.





Tänään vaellusreitti kulki metsäisiäkin taipaleita.
Yhdessä kuppilassa, missä poikkesimme, oli tarjoilu vain ulkona ja vessassa pihan perällä oli kaksi pönttöä!
Loppumatkalla oli valittavana reitti tien reunaa tai joen vartta. Valitsimme joen varren reitin. Olipa kiemurteleva! Vesi oli kirkasta ja pohja hiekkainen tuossa joessa. Joku oli onkimassakin tuossa nopeastivirtaavassa matalassa joessa.
Paljon suorempi reitti olisi kulkenut tien reunaa myöten.
 


Refugiossa on iso nukkumasali, jonka perältä sain petipaikan - onneksi jälleen alasängystä. Nyt ei olekaan sängyn vierellä pistorasiaa kännykän latausta varten.
Aurinko paistaa kun kirjoittelen tätä tässä ulkona pihalla.
Kävinpä lähiravintolassa syömässä maukkaan linssikeiton, jossa oli lihaakin. Kävin myös kaupassa hakemassa taas aamuksi eväät ja huomiseksi vaellukselle myös.
Tänään kilometreissä minun askelmittarini mukaan on matka ollut 21 km ja risat. Huomenna tiedossa taas pitempi matka.
Iltahartauden pidimme pihalla auringonpaisteessa.
Keittiössä teevettä keittäessäni muutama kyseli seniorimme menehtymisestä. Tieto on kiirinyt peregrinojen keskuudessa.

Tämän päivän sana kosketti. Kuulkaa nyt, te jotka sanotte:"Tänään tai huomenna me lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin, viivymme siellä vuoden, teemme kauppoja ja keräämme hyvät voitot." Ettehän te tiedä, mitä huomispäivä tuo teidän elämäänne! Savua te olette, joka hetken näkyy ja sitten
haihtuu. Näin teidän tulisi sanoa:"Jos Herra tahtoo, niin me elämme ja teemme sitä ja sitä." Mutta nyt te kerskutte ja rehentelette. Kaikki tuollainen kerskailu on pahasta.
(Jaakobin kirje 4:13-16)



















1 kommentti: