7.4.2016

Vaellukselle vaatetta

Hankin tänään uuden T-paidan. Jouduin käymään keskustassa ja saman tien pyyhkäisin Partiokauppaan. Tutkin siellä innokkaasti reppuja, koksa minulla on Vauden 30+5 reppu ja arvelen sen olevan liian pieni. Parina edellisenä kertana olen kuljettanut lisäksi juomavyötä. Nyt ajattelin, että en ota sitä, vaan yritän saada kaiken mahtumaan reppuuni. Ehkä iltajalkineet roikkuvat ulkopuolella, mutta kaiken muun yritän saada mahtumaan repun sisään. Reppuni yläosassa on myös aukko juomasäiliön letkulle. Tutkistelin myös näitä säiliöitä.

Etsin myös sadesäärystimiä. mutta aika painavat nuo näyttivät olevan, joskin tukevat.Taidan ottaa mukaan vanhat kevyehköt sadehousut sadeviitan lisäksi. Vain on minulle epäselvää, miten paljon ne housut enää pitävät vettä. Uudet kevyet maksaisivat parisataa euroa eikä kuulemma niiden hankauksenkesto ole kovin hyvä eli niitä ei voisi pitää jatkuvasti myyjän mukaan.

Mustan T-paidan siis ostin partiokaupasta (25€). Paita, SNW003130 super natural , V NECK TEE 140, on 50 % merinovillaa, 50 % polyesteria. Tuntui päällä ihan mukavalta. Toisena T-paitana otan bambuisen tai kaksikin samanlaista bambuista mustaa  T-paitaa tämän merinovillasekoitteisen lisäksi. Sitten mukaan tulee musta pitkähihainen merinovillainen ohut paita ja yötä varten joku pitkähihainen, ehkä bambuinen pusero.

Kotona etsiskelin mukaan otettavia vaatteita. Punnitsin ja kokeilin. Pohdintaan jäi vielä vihertavien katkolahjehousujen lisäksi toiset housut, ovatko ne vaaleat beessit vai mustat.

Kiitos Herra uudesta päivästä. Kiitos siitä että kosketat tänäänkin. Vaikka en aina kuulekaan ääntäsi, tiedän, että olet vierelläni. Sinä kuljet turvanani silloinkin, kun en sitä huomaa. Sinä nostat ennen kuin ehdin pudotakaan. Sinun armostasi riittää tällekin päivälle. Kun omat voimani eivät riitä, Sinä viet eteenpäin. Kun eksyn pimeään, Sinä valaiset polkuni. Sinä annat toivon silloinkin, kun toivoa ei tuntuisi olevankaan. Kiitos Herra, että saan kulkea kanssasi. Vain Sinä tiedät tien. Sinä olet totuus. Sinä olet Elämä. Kiitos siitä. ( Sinä tiedät tien. Matkamiehen rukouskirja)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti