1.6.2016

Kesäyön hullutus on aivan hullutusta

Toukokuun sukat: Sain eilen valmiiksi parit junasukat. Toki ne olivat pientä viilausta valmiina odotelleet jo lähes kuukauden. Vihreät aloitin jo Santiago de Compostelan vaellusmatkalta palatessa lentokoneessa. Sukat painavat vihreät  32 grammaa ja lilat 33 grammaa. Lankana on ollut vihreänkirjava Hot Socks London ja puikkoina kolmosen bambupuikot. Lila lanka on merinovillainen Viking Baby Ull.
 
Taas alkaa kesäyön hullutus eli KYH2016.
Aloitetaan kesäkuun alusta juhannusaattoon 24.6.2016 asti joka päivä yksi uusi neule-/virkkausprojekti ja saatetaan jokainen loppuun heinäkuun loppuun mennessä! Eli 24 projektia yhteensä.

Vuonna 2016 on yksi yleinen sarja. Voi neuloa 24 tiskirättiä, tai 24 sukkaa tai 24 erilaista projektia. Ihan mielikuvituksen mukaan!

Rajoituksia tässä haasteessa: sukkapari katsotaan yhdeksi projektiksi, samoin lapaset. Loppuun saatettujen projektien pitää olla samat kuin KYH-aikana aloitetut, eli et voi aloittaa uutta ja saattaa loppuun “tilalle” vanhaa ufoa.

Niinpä olen tänään aloittanut sukat kummipojalle hänen valitsemastaan langasta ja sen väristä.Lanka on Sachenmayr REGIA 4-fädig tumman lila.
KYH1: sukat 4-vuotiaalle Regian lilasta langasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti