15.6.2016

Tampereen reissu

Tampereella on Finlaysonin kirkko, joka on nykyään tunnettu lasten katedraalina. Samalla se on myös  suosittu tamperelainen vihkikirkko. 

Finlaysonin kirkko on ainutlaatuinen Tampereen kirkkojen joukossa. Se on kaupungin historiaan merkittävästi vaikuttaneiden tehtaanjohtajien James Finlaysonin ja Wilhelm von Nottbeckin hengellisen valveutuneisuuden perintöä. Puuvillatehdas oli näet vuonna 1846 saanut oikeuden palkata oman papin eli tehtaansaarnaajan, ja vuonna 1879 valmistui oma punatiilinen rukoushuone tehtaanportin tuntumaan. Finlaysonin seurakuntaan kuului silloin, perheenjäsenet mukaan lukien, miltei puolet kaikista tamperelaisista.

Tässä lasten katedraalissa riittää hämmästeltävää ja tutkittavaa, sillä kirkossa on pysyvästi Raamatun kertomuksia kuvaavia nukkealttareita. Lisäksi kirkossa on lasten alttari, jossa on mahdollisuus leikkiä nukeilla ja tehdä oma tarinansa. 
Käyntimme ajan soi taustalla musiikki. Joku soitti viulua ja flyygeliä. Kirkko on koko kesän lasten tiekirkkona ja siellä on päivystämässä lastenohjaaja jatkuvasti sekä joku kesätyö-muusikko soittamassa.

Mielenkiintoinen paikka vierailla, pysähtyä hiljentymään.

Tuhlaajapoikakertomus oli tehty monen kuvan kera. Ensin oli poika juhlimassa, sitten sikopaimenena ja vihdoin palaamassa kotiin, jossa Isä ottaa hänet avosylin vastaan.
Lounaan jälkeen me Nasevan seniorit menimme kesäteatteriin katsomaan Reinikaista. Monet muistot tuosta TV-ohjelmasta tulvivat useimmilla esiin.
Samalla matkalla muutamat meistä poikkesivat Finlaysonin myymälään tutkimaan tarjontaa. Uutuuksiakin oli kuten tämä unipussi.Siinä on yhdessä samassa paketissa, makuupussina,  aluslakana, peitto ja tyynyliina. Se on sisätilojen makuupussi ja jos viluttaa,sen  päälle voi laittaa peitoksi huovan tms. Tuollainen helpottaa kyläilyä niin vierailijan kuin isäntäväen kannalta. On helppo tuoda mukana tuollainen pakkaus ja sen voi vielä sitoa nauhalla kiinni paketiksi kuljetukseen. Tuo pussi painaa kilon verran.

1 kommentti:

  1. Reilu viikko sitten minäkin vierailin Finlaysonin kirkossa. Istuin pitkään kuuntelemassa nuorten musisointia. Kaunis, erikoinen kirkko, johon on mukava tulla seuraavan kerran lasten kanssa.

    VastaaPoista