14.8.2016

Työjakso loppui

Juhannuksesta lähtien olen toiminut kesäpappina eli määräaikaisessa seurakuntapastorin virassa. Nyt tuo työjakso loppui. Jospa nyt olisi aikaa enemmän  huusholliin ja puutarhaan ja ehkä metsäänkin.
 Tälläkin viikolla on ollut monenlaista töissä. Sain siunata avioliiton.
Kaiken hyvän antaja suokoon teille onnea.
Elämänne, tienne nyt yhteen ovat liitetyt.
Menkää rohkein askelin arkeen luota alttarin.
Toisianne palvelkaa, hellyydellä hoitakaa.
Luojan suuri rakkaus, ihmeellinen siunaus
olkoon teillä voimana, aurinkona kirkkaana.
(Virsi 818)
Olin mukana häissäkin.
Kirkossa ja sairaalan kappelissa oli siunauksia. Meillä kirkossa kerrotaan aina kyntttilöin, minkä ikäinen vainaja oli vuosikymmeniltään.
Kastejuhla on aina iloinen juhla. Tänäänkin sain liittää seurakunnan jäseneksi pienen tyttösen. Lapsen sukupuoli  näkyi myös kahvipöydän koristeluissa.
Mehiläispesilläkin pitää käydä ja yrittää korjata satoa sen verran kuin on mahdollista.

Pari päivää sitten keräilin kesäomenoita puun  alta ja eikös vain yhdessä omenassa ollut ampiainen, jote en huomannut. Niinpä se kerkisi pistää kämmeneeni, joka turposi aika lailla ja olipa tosi kipeä! Etikkaa laitoin ensiavuksi ja sitten hydrokortisonivoidetta pistokohtaan. Turvotus kesti kuitenkin puolitoista päivää. Olipa sileä kädenselkämys tuossa kädessä verrattuna toiseen,joka  näytti tosi ryppyiseltä sen vieressä.
Sunnuntain illansuussa oli tavanomainen lentopallopelipäivä. Tosin se keskeytyi ukkossateen tultua. Satoi isoja rakeita. Ja sateen jälkeen pelikenttä oli täynnä isoja lammikoita.

Illalla kävin vielä kummiperhettä katsomassa. Perheen äiti on viimeisillään eli synnytys lähestyy aivan pian. Jos jo ensi yönä, olen lupaillut toimia autokuskina. Ja toisaalla jännitetään tyttären perheen pienokaisen syntymää. Rotinoille lienee tarvetta aivan lähiaikoina molemmissa perheissä.

4 kommenttia:

  1. Monet eivät tiedä, kuinka monipuolista työtä papit tekevät! Hauskoja kuvia!

    VastaaPoista
  2. Saat elää hienoa elämää muiden rinnalla.
    Miten oli hunajasato? Yhdeltä tarhalta ei lähtenyt mitään, toiselta vähäsen. Eipä ole asiaa markkinoille hunajan myyntiin!

    VastaaPoista
  3. Kaikki tilaisuudet ovat mahtavia kokemuksia.
    Ampiaisen pistos on kipee ja särkee kauan, kokemusta omasta kädestäni on !!

    VastaaPoista
  4. Anna Amnell: Ja vielä paljon monipuolisempaa.
    Tuulento: Hunajasato oli huonoin, mitä ikinä.
    Tuija: Ampiaiset ovat olleet nyt tosi ärhäköinä.

    VastaaPoista