6.11.2016

150-vuotias

Juhlaa koko päivä! Seurakuntamme nykyinen graniittinen ristikirkko on seurakunnan neljäs kirkko. Kirkko on valmistunut vuonna 1866
.
 Kirkon seinäkivet louhittiin Niemenkylästä. Kiviä tarvittiinkin runsaasti, sillä tästä Jean Wikin suunnittelemasta temppelistä tuli mahtavankokoinen: istuintilaa oli 2500 kirkkovieraalle. Kirkkosalin jakavat kolmeen laivaan puupilarit. Keskilaivassa on puinen tynnyriholvi, sivulaivoissa tasakatot. Sivulaivojen parvet poistettiin v. 1932, jonka jälkeen kirkkoon mahtui 1700 kirkkovierasta. Kirkossa on tehty suuria korjaus- sekä uudistustöitä vuosina 1930-, 1960-, 1970- ja 1990-luvuilla. Vuonna 2000 suoritettiin laaja sisämaalaus- ja valaistusremontti. Alttari irrotettiin seinästä, penkkirivejä harvennettiin ja penkkien istumamukavuutta lisättiin. Istumapaikkoja on kirkossa nykyisin 1200 kirkkovieraalle. 
 
Kirkon kellotorni on vuodelta 1851. Sitä korotettiin v. 1932 tapahtuneiden korjaustöiden yhteydessä ja se sai huippuunsa avolyhdyn. Kirkonkelloja on neljä, vanhin niistä vuodelta 1658. Neljäs kirkonkello on kellotapulin pohjakerroksen kattoon ripustettu Kirvun kirkonkello.  Sitä soitetaan kirvulaissyntyistä vainajaa saatettaessa.  (Tiedot seurakunnan sivuilta)

Juhlajumalanpalvelus, piispanmessu oli ensin ja sitten puolenpäivän maissa kirkkokahvien jälkeen vietimme tätä 150-vuotisjuhlaa.
On riemu, kun saan tulla sun, Herra, temppeliis,
sun porteistasi käydä sisälle pyhyyksiis.
Polvesta polveen täällä soi ylistyksesi,
sieluihin vuotaa rauha ja siunauksesi.
(Virsi 195:1,2)
Seurakuntamme kirkkoherra Annakaisa Rantala ja Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo.
Kirkkoa skreeniltä monelta suunnalta.


Monenlaista vanhaa kirkon esineistöä oli näytillä juhlassa. Tämä alttarivaate on tuttu jo lapsuudessani: Minä olen tullut, jotta teillä olisi elämä ja olisi yltäkyllin.
Vasemmanpuoleinen on Kirvun kirkon kasukka.
Kirvun kirkon esineistöä.
Arvaahan, mikä tämä on?
 Vanhoja virsikirjoja ja muita kirkonkirjoja.
Tämä matkaharmoni on rakennettu Saksassa  Todennäköisesti soittimen on hankkinut Karl Gustav Åhman, joka oli kanttorina vuosina 1880-1913.
Tämä nukkekotikirkko on leikittävänä kirkon takaosassa. Se on kirkkomme pienoismalli.
Lapsetkin osallistuivat juhlan valmisteluihin. He olivat kerhoissa tehneet monenlaisia kirkkoon liittyviä askarteluita.

2 kommenttia:

  1. Niinkuin teesihti,mutta miten se liittyy ehtoollistavaroihin. Mietin ankarasti,mutta en tiedä,sihti,mutta miksi.

    VastaaPoista