28.2.2017

Monikäyttöinen täydellinen vaate

Vaate on yksittäinen vaatekappale, vaatetuksen osa. Wikipedia listaa monia syitä vaatteen käyttöön. Ensinnäkin vaatteita tarvitaan suojaamaan  kylmältä, kosteudelta, tuulelta, auringolta ja muilta ympäristöoloilta sekä muiden katseilta. 
Toiseksi hierarkia on tärkeä: vaatteet valitaan nykyisen tai halutun sosiaalisen aseman ja elämäntyylin mukaisesti. 
Kolmanneksi viehätysvoimallakin on vaukutuksensa vaatteiden valintaan:  vaatteilla on suuri merkitys ihmisen seksuaalisen puoleensavetävyyden ja muun miellyttävyyden ja haluttavuuden korostamisessa niin kuin kulloisenkin ajan ja kulttuurin normit edellyttävät ja sallivat.
Vaatteiden käyttöön ja niiden valintaan vaikuttavat vaatteiden kantajasta riippumattomina tekijöinä ikä, sukupuoli, ammatti, sosiaalinen asema, maantieteellinen sijainti, vuodenaika, vuorokaudenaika, muoti sekä kulloisenkin tekemisen tai tilanteen luonne. Kantajasta riippuvia tekijöitä ovat oma persoonallisuus, asenteet itseä ja muita kohtaan ja tapa kantaa vaatteita.

MakroTex-haasteen tämän viikon aiheena on VAATE.

Huomaan tutkiessani vaatekomeroani , että käytän paljon mustia vaatteita. Osa niistä on työvaatteita, kuten hautaustakki, käsineet ja hattu sekä normaalit muut virkavaatteet, jotka kuuluvatkin olla mustia.  Osa on mustia siksi, kun olen ollut vaelluksilla, niin kaikkien vaatteiden on hyvä olla samansävyisiä pesemisen vuoksi.

Vaelluksella on ollut kyllä mukana tämä sama huivi jo kymmenkunta vuotta eikä se ole musta, vaan tummansinisen ja valkoisen kirjava. Ohutta puuvillaa. Helppo pestä ja kuivuu nopeasti. Tämä huivi on minun monikäyttövaatteeni ei pelkästään vaelluksilla, vaan yleensä matkoilla. Huivini on 170 cm x 110 cm ja se painaa 94 grammaa.
Kaulassa se lämmittää.
Päähuivina suojaa auringolta tai jos tarvitsee vaikkapa peittää pää mennessä jonkin uskonnon pyhään paikkaan.
Jos olkapäät pitää olla peitettynä hyttysten tms.vuoksi tai jonkin edellisen syyn tähden.
Joissakin maissa on hyvä olla pitkä hame suojaamassa ja toisaalta peittämässä. Huivin voi sitoa vyötärölle tai rinnoille kuten kitengen tai sarongin.
Kun saatan olla reissussa vain pitkien housujen kanssa, niin voi olla että pitääkin pukeutua hameeseen, silloin saattaa lyhyempikin riittää. Kyllähän tämän huivin pystyy kietaisemaan housuiksikin.

Samoin kun on menossa julkisilla rannoilla tai albergeissa suihkuun, niin voi suojata itsensa huivilla. Sama huivi käy myös pyyhkeeksi, lakanaksi, tyynyliinaksi, peitoksi, sängyn suojaksi narulle roikkumaan  - käyttötarkoituksia on lukemattomia.

16 kommenttia:

  1. Kätevä ja kivan näköinenkin!

    VastaaPoista
  2. Tuosta huivista on kyllä moneksi! Kaunis kuosi ja nyt kun luin, että se on tummansininen se on vielä kauniimpi!

    VastaaPoista
  3. Näppärää ja myös ajattoman tyylikästä 😎
    Ihan fantastinen vaatekappale !

    VastaaPoista
  4. Kiva ja monikäyttöinen huivi!

    VastaaPoista
  5. Tuollainen monikäyttöhuivi on niin kätevä, kiva, kun laitoit vielä esimerkkikuvat!

    VastaaPoista
  6. Mustavalkoista rakastava rakastaa myös tätä vaatetta. Kaunista

    VastaaPoista
  7. Oletpa onnistunut saamaan monikäyttöisen vaatteen!

    VastaaPoista
  8. No onpas näppärä ja kiva kuosinen vaate.

    VastaaPoista
  9. Kätevää kun voi vaatteen kietaista tilanteen mukaan haluttua paikkaa suojaamaan.

    Hyvää infoa vaatteen käyttämisestä.

    VastaaPoista
  10. Ihana huivi, ja aivan uskomattoman monikäyttöinen! Tuommoinen pitäisi hankkia itsenikin!

    VastaaPoista
  11. Onpa näyttävä ja monikäyttöinen huivi!

    VastaaPoista
  12. Vau mikä monitoimihuivi! Todella kekseliästä! :)

    VastaaPoista
  13. Vau! Huivi taipuu moneksi!

    VastaaPoista
  14. Käytännöllinen ja kaunis huivi, taipuu moneksi:)

    VastaaPoista