Ystävänpäiväaamuna aikaisin, siis jo ennen seitsemää lähdin ajelemaan pääkaupunkiseudulle lapsenlapsia tervehtimään. Vein toisen mummon auton heille. Kyllä vähän jännitin, miten selviän. Omalla autolla ei se mitään, mutta kun toisten kulkuvälineellä liikkeellä, niin sitä aina pohtii, ettei mitään vahinkoja sattuisi. Hyvin matka sujui, vaikka ruuhkaakin oli teillä.
Heti aamusta 2,5 -vuotiaan kanssa lähdimme läheiselle kirkolle lastentapahtumaan. Siellä oli monenlaista touhua järjestetty perheen pienemmille.Ensimmäisenä poika halusi kasvomaalaukseen. Ja aivan heti tökkäsi sormensa lumiukkoon: tuon minä haluan poskeeni. Onneksi tuo lumiukko poskessa säilyi hyvänä kotiin saakka näytettäväksi myös siskoille.
Oli tarjolla kampaamo, oli peuhupaikka, oli askartelupiste. Kaikkialla kierttelimme. Askartelupaikalla teimme yhdessä ystävänpäiväkortteja kotiväelle.
Ja oli muskarikirkko. Paljon, paljon pieniä vanhempineen tai isovanhempineen. Laulelimme yhdessä ja marakassitkin rapisivat jokaisen pienen kädessä. Yhdessä rukoiltiin ja lopuksi meidät kaikki siunatiin alttarin ääressä.
Vielä tapahtuman lopuksi marssimme mehulle, piparille, karjalanpiirakalle, maissinaksuille, teelle, kahville - jokaiselle jotakin. Sitten tulikin äiti pikkusiskon kanssa jo vastaan.
Kotona isosisko tutki kännykkäänsä kuten tuonikäiset aina tekevät. Taitaa olla mielenkiintoinen peli menossa.
Pikkusisko opetteli konttaamista. Sain hänen kanssaan olla sitten lähes tuon loppupäivän. Kivoja pieniä.
Olipa mukava päivä heidän kanssaan! Kotimatkan tein sitten aluksi bussilla, sitten junalla ja taas bussilla. Ja hyvä oli neuloa sukkaa matkan ajankuluksi. Pääkaupungissa kun olin, niin käväisin kurkistamassa kävelysauvamahdollisuudet ja repputarjoukset. En kuitenkaan vielä ostanut mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti