3.5.2017

Castro Dozónista Silledaan

28 kilometriä sujui yllättävän helposti. Tämä päivä on eilisen tapaan ollut lämmin kuin kesäpäivä parhaimmillaan Suomessa.
Taas olen vaeltanut aivan yksin kuten yleensä joka päivä. Iltaisin ja usein aamuisinkin olen toisten kanssa jutellut ja välistä yhdessä ruokaillut kuten eilen kolmen vaeltajan kanssa yhdessä kauppareissulla ja sitten herrat tekivät maukkaan ruoan ja minulle jäi tiski - tosin yksi miehistä kuivasi tiskit ja korjaili astiat paikoilleen.

Tänään pari vaeltajaa ohitteli minut kun istuskelin baarissa espressotauolla. Siis pieni kuppi kahvia, lasillinenvettä, kakkupala, internetyhteys ja vessa euron. Yleensä aina on ollut euro tuo pieni espressokupillinen. Harvoin sen kanssa on kakkua tms. saanut.

Aamulla heräsin taas kuudelta, aamutouhut hiljaa eli otan vaatteet, ruokapussin ja pesuvehkeet ja poistun huoneesta. Kun olen juonut aamuteeni, syönyt puuroni yms.  niin toisetkin huoneessa ovat jo hereillä ja käyn pakkaamassa makuupussin ja muut tavarat ja pääsen liikkeelle. Tänään viimeinen pikapuuropussi tuli käytettyä joten pari aamua sitten on ilman puuroa.

Lähdin jatkamaan vaellusta klo 6.50, kun alkoi jo nähdä. Castro Dozónin albergesta kannattaa lähteä suoraan N-525 tietä pitkin eteenpäin eikä kannata palata jatkamaan matkaa kirkon kautta. Koska tuo reitti kuitenkin kulkee 4 kilometriä tietä myöten ennen kuin kääntyy vasemmalle polulle. Koko reitti on nyt hyvin merkitty, uusia keltaisia  nuolia näkyy tulleen.
Lehmänmunat ovat täälläpäin mustia.
Lannantuoksu, niin sikojen kuin lehmien ja lampaiden oli tämän päivän hajuvesi.
Ja yhdessä välissä oli paljon polulla lehmänlaskemia tuoreita, kärpäsiä paljon...

Päivän äänet ovat taas olleet käki, kukko ja koira. Kukot sanovat täällä kukkerikuu, ei kukkokiekuu. Joka talossa tuntuu olevan pari koiraa, jotka räksyttävät jokaiselle ohikulkijalle ja juoksevat pihalla aidan viertä. Onneksi ne ovat aitojen takana.

Galigeaan tulopäivänä mies tuli vastaan koiransa kanssa. Koira oli irti ja juoksi suoraan minua kohti ja ihan viereen kuin hypätäkseen. Minulla kun oli sauvat, huusin kuin mieletön kauhusta. Mies kutsui koiraansa, mutta tuo iso koira pyöri vain ympärilläni. Lopulta mies kerkesi siihen ja otti koiransa kaulapannasta kiinni. Muita irtokoiria en ole tähän asti tavannut. Pelkään kaikkia koiria, isoja ja pieniä, paitsi oman perheen.
Pylväissä tai kylien ilmoitustauluilla kerrotaan, kuka on kuollut, milloin on siunaus ja kerrotaan vainajasta tietoja näin julkisesti. Samalla tuo on kutsu siunaustilaisuuteen.
Sitruunat kypsyivät puissa.
On muuten jännä huomio. Aina kun tullaan majoituskylään tai -kaupunkiin, niin on aika pitkä matka metsä/puskateitä ja yleensä hankala laskeutuminen paikkakunnalle.
Tänään yhdellä metsäisellä kulku-uomalla oli isoniso tammi kaatunut juuri polun suuntaan. Piti palata vähän taaksepäin ja kiivetä metsän puolelle ja siitä sitten puun ohitettua taas yrittää päästä alas polulle.


 Tienvarsinäkymiä.

Laxen alberge on suljettu ötököiden takia jonkin aikaa, joten olimme jo Ourencessa suunnitelleet porukalla päivämatkat.Eli jouduimme lisäämään kilometrejä päivävaelluksiin.

Täällä Silledassa ei ole kuin yksityisiä majoituspaikkoja. No, minä olen kirkon alberguessa Albergue Santa Olaia keskustassa aivan kirkon vieressä. Kirkolla näkyy olevan myös samassa pihapiirissä lastentarha ja koulu. Albergessa ei ole nettiyhteyttä kuten jo yleensä kunnan albergeissa (paitsi ei eilenkään). Keittiö siellä on ja itse teenkin tänään taas ruoan. Pyykinkuivaus ei onnistu ulkona, joten en viitsinyt yksin maksaa pyykkihuoltoa ja niin jätin pesut väliin huomiseksi. Tosin huomisillaksi on jo lupailtu sateita näille seuduille.

Tässä baarissa ei tämä yhteys oikein hyvin pelaa, mutta pääsin kuin pääsinkin blogisivulle ja sain tallennettuakin tekstiä. Monesti on käynyt niin, että kun olen kirjoitellut kännykällä juttua, niin se onkin hävinnyt taivaan tuuliin, kun tallennus ei olekaan onnistunut.

Tästä on 41 km opaskirjan mukaan jäljellä Santiago de Compostelaan.  Haikeaa.
Illalla tein aterian itse ja sitten olin messussa  tässä läheisessä kirkossa.Parroquia de Santa Eulalia de Silleda.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti