12.5.2017

Kevättöitä

 Eilen kävin vierailulla kummilasten luona. Pienet leikkivät innokkaasti. Kuvaaminen on mukavaa. Ja yhtä mukavaa on olla kameran toisellakin puolella. Pienikin on oikea linssilude jo. Kun otin hänestä kuvan ja näytin sitä hänelle, niin innokkaasti tuo vauva kuvaansa tutki. Ja pääsee tuo pikkuinen jo ylös ja ulottuu yllättävän pitkälle ja vikkelästi - en taida enää muistaa omien lasten vastaavanlaista.Vikkelänä saa olla, että kerkiää kännynsäökin tai jonkin muun tavaran koota pois pienen uteliaalta hampaalta ja innokkailta käsiltä. Hän on nopea kuin elohopea, tarvittaessa.
Pihaa kiertelin ja löysin monenlaista kukkivaa. Nämä käenrieskat ovat valloittaneet rinteen. Ne ovat luonnossamme pienimmät liljat ja niillä on pienet keltaiset kukat. Kun muistelee päivänliljoja, niin onhan tuo käenrieska kuin pienoiskoossa päivänlilja.
Valkovuokkojen aika on nyt äitienpäivän tienoilla. Onneksi sentään vihdoin ne ovat täälläkin avautuneet. Ehkä näitä löydän maljakosta äitienpäivänä?  Kaunein äitienpäiväkukka. Tosin tänään kävimme hakemassa kesäkukkia mökille ja haudoille. Ostimme ruusuja, marketoita ja halusin vielä muutaman pelargoniakin, vaikka meillä kotona on monen monta isoa ruukkua pelargonioita jo aikoja sitten haettu kellarista ja ovat odottamassa lämpimämpiä säitä päästäkseen ulos. Minusta mökin ikkunalla pitää olla tuo mummon pelargonia. Siksi hankin uuden, ettei se ole kovin iso.
Mies on tehnyt paljon töitä kasvimaalla. Monenlaista on jo kylvetty ja tänään myös peitimme akkasahralla pari riviä perunaa. Tuosta vierestä irroittelin karhunvatun juuria ja aion kokeilla niiden kasvua taas mökilläkin. Täällä kotona ne ovat liiankin reheviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti