16.5.2017

Toimintatiistai

Pihallamme kasvaa sinivuokkoja ja niiden muunnosta. Olisiko tämä sitten punavuokko?
Olimme  aaamupäivällä urheiluseuramme senioreiden retkellä Lapakistossa. " Lapakiston luonnonsuojelualue on ruuhka-Suomen sydämessä sijaitseva monipuolinen, karu ja maastoltaan vaihteleva retkeilykohde." Alueella on 230 hehtaarin virkistysalue, jolta löytyy viisi eri lenkkiä. Pinta-alasta noin 18 hehtaaria on vesistöjä.

Teimme tänään lyhyitä ja pitkiä vaelluksia. Kiersin pari kertaa Lapakiston lammen, ensin vastapäivään, sitten myötäpäivään.  Miehen porukka kävi retkeilemässä useammalla järvellä ja lammella.
 
Lapakisto-lammelle on valmistunut nuotiopaikka ja esteettömyyspolku, jota pitkin myös liikuntavammaiset pääsevät lammen rannalle tulistelmaan. Aurinko paistoi ja lämmitti, missä ei tuullut. Ja tietysti aina hyvään retkeen kuuluu eväiden syönti - ja useimmiten myös makkaran tms. paistaminen. Niin taas tänäänkin retkemme vetäjä oli jo laittanut makkarat valmiiksi - kiitos!
Iltapäivällä olimme kuuntelemassa, mitä ikäihmisille on tarjolla kunnassamme. Saimme tietää monenlaisista toimintojen muutoksista. Aina ne eivät ole parempaan päin - ei ainakaan siltä vaikuttanut. Toki se oli hyvä asia, että ryhmät voivat kokoontua entisellä kunnanatalolla aamuisin ja iltaisin parin tunnin ajaksi ilmaiseksi, kunhan varaavat tilan etukäteen. Kun kuntamme liittyi kaupunkiin, niin menetimme monet ilmaiskokoontumistilat. Joudumme maksamaan mm. urheilupaikoista paljon enemmän kuin aikaisemmin, siis myös täällä syrjäkylillä.
Kuunnellessa syntyi miltei valmiiksi yksi lapsen sukkakin.
Mies on istuttanut ostamamme luumupuun. Toki meillä on monta luumupuuta ennestäänkin, mutta ne ovat aika vanhoja. Uusiutumista tarvitaan ja etenkin olemme kaivanneet keltaisia luumuja. Nyt hankittu puu on keltaluumu Laatokan Helmi.

Laatokan  Helmen kerrotaan olevan  pieni tai keskikokoinen, koostumus mehevä ja maku miellyttävän happamanimelä.  Se on hyvä syöntiluumu ja sopii myös talouskäyttöön. Hedelmät kypsyvät elokuun puolivälin jälkeen ja säilyvät viikkoja syöntikelpoisina. Lajike on itsepölytteinen, mutta runsaampi sato saadaan, kun lähellä kasvaa toinen luumulajike. Laatokan Helmi tulee nopeasti satoikään. Puu on pienikokoinen ja kapeakasvuinen. Puun sanotaan olevan myös hyvin talvenkestävä.

 Ps. Taaksepäin vappuaattoon asti on vaellusta päivitetty kuvineen.

1 kommentti:

  1. Mielenkiintoinen vuokko! Hienoa tuo esteettömyyspolku, valitettavasti ei ole vieläkään itsestäänselvyys minkään sortiin esteettömyydet yhteiskunnassamme.

    VastaaPoista