29.6.2017

Matkaa Santiago de Compostelaan

Luin Birgitta Björnin matkakertomuksen vaelluksesta Santiago de Compostelaan. Teoksen nimi on Onnellisesti perille. Kävelyn alkeet Santiago de Compostelaan. (BoD 2017).
 Jo erilainen kirja: sisällysluettelossa on toisella sivulla kerrottuna reitti alku- ja päätepisteineen ja toisella kertomuksia valmistautumisesta, matkasta erilaisine kohteineen mm. vessat, suihkut, eläimet, keskity olennaiseen.
Reittikuvauksissa oli kerrottu päivämäärä,  päivän matka, majapaikka, majapaikan hinta, ruoan hinta, säätila. Ja hieman tarkemmin sitten näistä ja päivän tapahtumista. 
Tavallaan toinen sisällysluettelo antaa monenlaisia vinkkejä vaeltajalle vaatetuksesta, syömisestä, vaeltajan päivärytmistä ja kulkemisesta lähtien.

Olen pyrkinyt lukemaan kaikki Santiago de Compostelan vaelluksesta kertovat suomenkieliset kirjat. Tämä on niistä tuorein. Tämäkin kertoo ranskalaisesta pyhiinvaellusreitistä, jota useimmat Espanjan pyhiinvaellusreittejä pitkin vaeltajat kulkevat.

Kirjoittaja lähti puolisonsa kanssa Roncesvallesista, josta itsekin aikoinaan lähdin ensimmäiselle vaellukselleni eikä vuoren takaa Saint Jean Pied de Portista. On kiinnostavaa lueskella, miten toiset ovat kokeneet ne samat matkat, mitä itse olen vaeltanut. Samalla voi kerrata mielessä matkaa jälleen (ja suunnitella uutta vaellusta). Tuohon vaeltamiseen jää koukkuun.

Kirjoittaja pohtii, mitä tästä eteenpäin. Hän toteaa, että on oppinut haastamaan itseään uudella tavalla ja huomaamaan, miten pienillä askelillakin pääsee pitkälle.
"Vähemmän on enemmän" tuntui matkalla hyvältä ajatukselta ja nyt ymmärrän, että sama koskee myös kotiani.  tajuan että mitä minulla on, sitä minä kannan myös mukanani. Jollen kannakaan sitä fyysisesti, niin kannan sitä ajatuksissani jollakin tasolla. Olen vastuussa myös kellarissa ja kaapin perällä olevista tavaroista. Jollei itselläni ole näille silmiltä piilotetuille tavaroille käyttöä, niin miksen päästäisi niitä vapaaksi ja antaisi käyttöön jollkin tarvitsevalle.

Kirja osuu Helmet-lukuhaasteen 2017 kohtiin
1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
5. Kirjassa liikutaan luonnossa
13. Kirja "kertoo sinusta"
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
22. Kuvitettu kirja
30. Kirjan nimessä on tunne
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta    
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
49. Vuoden 2017 uutuuskirja   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti