6.7.2017

Lasten sukkia ohjeineen

 Junasukkia tarvitaan aina. Nämä sukat ovat siitä hyviä, että ne venyvät eli mahtuvat pitkään pienelle ja pysyvät kuitenkin hyvin jalassa. Nämä on neulottu Kotikulta villainen -langasta kolmosen puikoilla ja painavat 46 grammaa.

Junasukkien eli Tuulan sukkien tarina juontaa juurensa sota-ajalta: Kerttu Latvala oli matkalla 2 kk:n ikäisen tyttövauvansa Tuulan kanssa sotaa pakoon alkuvuodesta 1939. Junamatka Vaasasta keskeytyi, kun rata oli poikki pommitusten takia. Junassa heitä vastapäätä istunut eläkkeellä oleva käsityönopettajan kävi sääli pientä vauvaa ilman sukkia. Niinpä opettaja purki valkoista käsinneulottua villatakkiaan ja neuloi pienokaiselle sukat radan korjaustöiden aikana.

Siis tarvitaan kerä (noin 50 grammaa) Wool-lankaa (tai  Nalle  - paksummastakin langasta voi toki neuloa, mutta ne ovat silloin isommille lapsille sopivia) ja sukkapuikot kokoa 2,5 tai 3 käsialasta riippuen.
Luo 40 s ja jaa 12, 8, 12, 8 silmukkaa puikoille ja neulo 12 krs 2 o, 2 n joustinta.
*Neulo 4 krs nurin, 4 krs oikein, 4 krs nurin ja 12 krs 2 x 2 joustinta.*. Toista *-*.
Jaa  tässä vaiheessa joka puikolle 10 silmukkaa.

Neulo kantalappu puikoilla 1 ja 4, yht.12 krs. Nosta aina ensimmäinen s neulomatta.
Jaa silmukat kolmeen osaan niin, että keskellä on 6 s ja reunoilla 7 s ja tee kantapohjan kavennukset. Neulo ensin reunan 7 s oikein ja sen jälkeen keskiosasta 5 s, nosta 1 s neulomatta, neulo 1 s o reunaryhmän silmukoista ja vedä nostettu s neulotun yli. Käännä työ. Nosta 1.s nurin neulomatta ja neulo keskiosan 4 s ja viimeinen s seuraavan reunaryhmän silmukan kanssa nurin yhteen. Käännä taas työ ja jatka neuloen edestakaisin keskimmäisillä silmukoilla kaventaen reunasilmukat pois.
(Mieluummin kuitenkin tee kantapäähän vahvistettu kantapää... Sen ohjeita löytyy vaikkapa Käspaikan sivuilta)

Jatka poimimalla kantalapun sivuista 7 lisäsilmukkaa silmukoiden takareunasta ja neulo terän suora osuus: *4 krs puikkojen 2 ja 3 silmukat nurin (jalkaterän päälle) ja loput oikein, 4 krs kaikki silmukat oikein. *Toista vielä *-* 2 kertaa.
Neulo vielä 4 krs yläpuolen s:t nurin ja alapuolen oikein.
Tee sukan kärkeen nauhakavennus: ensimmäisen ja kolmannen puikon lopussa kolmanneksi ja toiseksi viimeiset s:t oikein yhteen ja toisen ja neljännen puikon alussa toinen ja kolmas s. kavennus ylivetäen.
Kun jäljellä on 8 s eli 2 s puikollaan, katkaise lanka ja pujota se 2 kertaa s:n läpi. Päättele langat.
Valepalmikkosukkia olen neulonut monet. Nämä sukat ovat keltaisesta seiskaveikasta 40 silmukalla ja kolmen ja puolen puikoilla neulotut. Sukat painavat 65 grammaa.

Valepalmikon ohje:
Tämä valepalmikkokuvio on viidellä jaollinen. Puikoillaan 10,10, 10, ja 10 silmukkaa.
1-2 krs:  3 oikein, 2 nurin
3 krs:  1 nostetaan neulomatta, 2 oikein ja vedä nostettu silmukka kahden oikean silmukan yli, 2 nurin.
4 krs:  1 oikein, langankierto, 1 oikein, 2 nurin,
Näitä kerroksia toistetaan. Kantapää vahvistettuna.
Olgasukat lapselle. Sukat painavat 45 grammaa. Ne on neulottu Nalle Taikasta kolmosen puikoilla.
Mallikuvio on kahden kerroksen korkuinen.
1. krs: kaksi oikein yhteen takaa, kolme oikein, langankierto, kaksi oikein, langankierto, kolme oikein, kaksi oikein yhteen.
2. krs: kaikki silmukat oikein.
Mallikuviota kymmenen kertaa eli kaksikymmentä kerrosta, sitten viisi kerrosta resoria kaksi oikein, kaksi nurin.
Vahviostettu kantapää ja sukan kärjessä nauhakavennus.
Pitsisukat (varressa pitsikuvio) Nallesta kolmosen puikoilla painavat 33 grammaa. Pitsikuviokin on helppo tehdä.
1. krs: kolme oikein, kaksi nurin
2. krs: kolme oikein, kaksi nurin
3. krs: kolme oikein, kaksi nurin
4. krs: langankierto, nosta silmukka neulomatta, neulo seuraavat kaksi yhteen ja vedä neulomaton yhteenneulotun yli, langankierto, kaksi nurin.

KYH2017-haasteessa on nyt valmiina tummennetut  (eli tällä hetkellä 12/23 sukkaparia valmiina - puolivälissä mennään)
1. Nallesta vadelmanväriset perussukat. Aloitettu 1.6. ja valmiit 4.6. Paino 46 grammaa.
2. Olga-mallin sukat lapselle. Aloitettu 2.6. ja valmiit 4.6. Paino 44 grammaa.
3. Junasukat sinisestä  Kotikulta villainen -langasta. Aloitettu 3.6. ja valmiit 5.6. Paino 49 grammaa.
4. Pitsisukat pinkistä Nallesta. Aloitettu 4.6. Valmiit 6.7. Paino 33 grammaa.
5. Junasukat vaaleanpunaisesta  Kotikulta villainen -langasta. Aloitettu 5.6. Valmiit 3.7. Paino 46 grammaa
6. Pitsisukat keltaisesta Nallesta. Aloitettu 6.6.
7. Perussukat sinisestä Nalle Taikasta. Aloitettu 7.6.
8. Valepalmikkosukat valkoisesta Nallesta. Aloitettu 8.6. Valmiit 29.6. Paino 48 grammaa
9. Valepalmikkosukat vihreästä Nallesta. Aloitettu 9.6.
10. Valepalmikkosukat pinkistä Nallesta. Aloitettu 10.6.
11. Valepalmikkosukat valkoisesta Nallesta. Aloitettu 11.6. Valmiit 30.6. Paino 46 grammaa.
12. Perussukka lemmikki Nallesta. Aloitettu 12.6. Valmiit 21.6. Paino 37 grammaa
13. Kirjava Olga-sukka Nalle Taikasta. Aloitettu 13.6. Valmiit 5.7. Paino 45 grammaa
14. Lila raitavarsisukka seiskaveikasta. Aloitettu 14.6.
15. Sinisestä Nalle Taikasta sukat. Aloitettu 15.6. Valmiit 2.7. Paino 47 grammaa.
16. Oranssinkirjavasta Hot Socks London -langasta sukat. Aloitettu 16.6.
17. Kirjavasta Hot Socks London-langasta valepalmikkosukat. Aloitettu 17.6.
18. Ruskeankirjavasta 7 veljeksen Tweed -langasta sukat. Aloitettu 18.6.
19. Pihlajanmarja Tweed -langasta sukat. Aloitettu 19.6.
20. Valepalmikkosukat keltaisesta 7 veljeksestä. Aloitettu 20.6. Valmiit 4.7. Paino 65 grammaa.
21. Pitsisukat vihreästä 7 veljeksestä. Aloitettu 21.6. Valmiit 26.6.  Paino 64 grammaa.
22. Metsänvihreät perussukat. Aloitettu 22.6.
23. Vihreänkirjavasta Nalle Taikasta sukat. Aloitettu 23.6.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti