21.7.2017

Mangoldikastike ja mustikkapöperö

Mökkitien varressa olisi meidänkin mehiläisille ruokaa, vaan lentomatka kotoa on liian pitkä!
Käväisin illansuussa metsäretkellä. Kanervatkin alkavat kukintansa.
Kiersin järven tutkien mustikkapaikkani ja etsien uusia. Mustikoita ei vain ole  kovinkaan paljon täälläpäin tänä kesänä. Kokeilin poimurilla poimimista, mutta mustikka ei vielä ole tarpeeksi kypsää. Käsin on helpompi saada vähemmän roskatonta ja kypsempiä marjoja. Tutkin myös muutakin: karpaloita taitaa tulla reilusti vanhoille paikoille. 
Vielä kantarellit eivät ole nousseet. Vain pieniä kantarelleja löytyy lähistöltä, mutta uusia paikkoja ei kuitenkaan sattunut silmiin. Kyllähän näistäkin vähistä mies sai jo kastikkeen.
Illalla putsasin mustikat ja purkitin ne ja laitoin pakastimeen. Muutaman desin mustikoita jätin syötäväksi, laitoin lautaselle ja survoin ne soseeksi. Lisäsin talkkunajauhoja ja hieman sokeria ja sekoittelin. Mustikkapöperöä söin tänä kesänä ensimmäisen kerran - herkkuani!
Ritarinkannus kukkii komeasti pitkin parimetrisin varsin.
Mökillä on kasvimaa ollut tänä kesänä aika hyvässä hoidossa, koska olen viettänyt mökillä enemmän aikaa kuin aikaisemmin. Olen kitkenyt ja harventanut, kastellut ja lannoittanut kasveja. Paikkakin on parempi kuin aikaisemmin: multaa on syvemmälti. Salaatteja olemme syöneet jo pitkään ja persilja ja lipstikka on pariin kertaan jo leikattu kuivattavaksi. Herneet kukkivat hyvin. Porkkana ja punajuuri ovat hyvässä kasvussa. Ja mangoldi oli kasvanut miltei liikaa.
Tänä iltana leikkasin pesuvadillisen mangoldin lehtiä ja riivin ruodit pois. Kiehautin lehdet vähässä vedessä, valutin veden pois ja hienonsin lehdet pehmenneinä vain lusikalla. Kattilaan laitoin ison lusikallisen laktoositonta margariinia, sulatin sen ja lisäsin yli desin vehnäjauhoja, sekoittelin vispilällä ja lisäilin vettä, jotta sain tasaiseksi seoksen. Laitoin neljä desiä ruokakermaa ja lisäsin vielä vettä. Lisäsin suolaa ja mustapippurijauhetta, mäkimeiramia ja persiljaa. Haudutin kymmenkunta minuuttia, maistelin ja lisäilin vielä mustapippuria myllystä.  Kastikkeen pakastan useaan purkkiin.

Pitäneekin tutkia lähipäivinä, joko  mökin perunamaan Timo-perunat alkavat olla syömäkelpoisessa koossa - varret ovat kasvaneet pitkiksi - lienevätkö vieneet mukuloilta voiman.

Tämän päivän Päiväntunnussanan sana on ensimmäisen Johanneksen kirjeen luvusta 4 jae 9: Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti