18.9.2017

Tyrnien säilöntää

Tänä vuonna meidän tyrnipensaistamme keräsimme kuutisen litraa tyrnimarjoja (ja lisäksi muualta puolitoista litraa). Niistä tein hyytelöä sekä hilloa ja kuivatin uunin päällä mäskin, jonka jauhan hienoksi käytettäväksi leivontaan ja vaikka aamupuuron päälle sekä laitoin muutaman pienen rasiallisen marjoina myös pakastimeen. Mehua riitti myös puuroliemeksi. 

Tyrnimehun sain kiehauttamalla tyrnit noin neljänneslitrassa vettä, rikkomalla ne sauvasekoittimella ja valuttamassa siivilässä. Mäski jäi siivilään.


Tyrnihyytelöä tein  hillo-marmeladisokerilla. Yhdessä annoksessa oli viitisen desiä tyrnimehua ja purkillinen hillo-marmeladisokeria. Hitaasti kuumensin seoksen ja kun se kiehui, vielä kolmisen minuuttia sitä sekoittelin. Kuumennettuihin ja Atamonilla huuhdeltuihin purkkeihin laitoin seoksen. Nyt on valmiina jouluksi tehtävien lusikkaleipien väliin hyytelö. Sain kolme  pienehköä purkillista hyytelöä.
Tyrnimarmeladin valmistin tyrnistä ja omenasta. Laitoin omenasoseen joukkoon tyrnimehua ja hillosokeria sekä Melatinia. Yhdessä annoksessa oli noin 3 litraa omenasosetta ja noin 1,5 litraa tyrnimehua ja kilo hillosokeria ja lähes pussillinen punaista Melatinia.

 
Happamia hillo-omenoita tuli juuri ja juuri yksi maijallinen tänä vuonna. Jauhoin ne soseeksi ja käytin tyrnin kera. Muita omenia ei sitten tulekaan muutamaa enempää puutarhasta - mökillä ei yhtäkään.

3 kommenttia:

  1. Ahkerana olet ollut, vaan niinhän sitä eläkeläinen.
    Outo on ollut kesä, kai siki omppujakin tulee vähän.

    VastaaPoista
  2. Voi että, oletpa keksinyt monenmoista tyrnistä!

    VastaaPoista
  3. Aimarii: Nyt on hilloamisaika, kun vihdoin työrupeaman jälkeen pääsin vauhtiin.
    Hensku - Sydämellistä: Tyrni on arvokas marja, C-vitamiinia!

    VastaaPoista