5.12.2017

Joulukalenteri tämäkin

Olen lähtenyt Joulukalenterisukat 2017 -neulomishaasteeseen ensimmäisen kerran elämässäni neulomaan kirjopolvisukkia. Neulon näitä Nalle-langasta vaikka haasteessa annettiin ohjeeksi Seiskaveikka. Joka päivä jouluun asti tulee netissä uusi ohje muutamasta sukkakerroksesta.
Näiden sukkien neulominen aloitettiin joulukuun ensimmäisenä neulomalla resori ohjeiden mukaan. Seuraavana päivänä neulottiin tuo mustalla ja valkoisella kuvioitu osa.
 
Kolmantena päivänä vuorossa olivat punaiset sydämet ja  neljäntenä sitten taas kuviota mustalla ja valkoisella. Viidennen päivän kuviot ovat minulla vielä tätä kirjoittaessani hakusessa.
Jokainen haasteeseen osallistuva voi itse tietysti valita neuleensa värit. Minä noudatin tässä annettua ohjetta värien suhteen. Neulon siis kahta sukkaa yhtäaikaa. Haastavaa on myös yrittää neuloa kolmelta kerältä ja kerän molemmista päistä yhtäaikaa katkaisematta lankoja!

Tämän viikon MakroTex-haasteen aiheena on JOULUKUU. Mikäpä olisi joulukuuhun paremmin kuuluvaa kuin jonkinlainen joulukalenteri!

14 kommenttia:

  1. Syntyy todella kaunista neulosta. Tällainen neulominen olisi aivan liian haastavaa hätäiselle luonteelleni nivelrikkoisille käsilleni. Hyvää itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
  2. Kaunista. Mieltä ja jalkoja lämmittävää. ❤️🖤

    VastaaPoista
  3. Voi kun hauska joulukalenteri!
    Ja sukista näyttää tulevan tosi kauniit!

    VastaaPoista
  4. Happy Advent and happy Independence day to you!

    VastaaPoista
  5. Lämpöistä ja niin nättiä.

    VastaaPoista
  6. Kolmelta kerältä neulominen on haastavaa -ja vielä molemmista päistä..
    Odotan millaiset sukat tulee, en ole itse mukana ainakaan vielä.

    VastaaPoista
  7. Kolme kerää, kuusi päätä, huhhuh sanon minä. Hienot niistä jokatapauksessa tulee :)

    VastaaPoista
  8. Oi tulee ihanat sukat! Pitäisikin kokeilla kutoa kahta sukkaa samaan aikaan, aloin juuri miettiä miksi en ole niin tehnyt. Ihanaa itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  9. Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  10. Ihanaa sukkaa pukkaa. ♥ Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  11. Tuleepa sukista kauniit! Upea taidonnäyte :)

    VastaaPoista
  12. Hieman poikkeava joulukalenteri. Tämän edistymistä on mukava seurata. Olet taitava.

    VastaaPoista
  13. Niin ihania sukkia kaikki neulovat. Minulla kuluu aika tehtävien teossa. Ensi viikolla voisi kaivaa kutimet esiin.

    VastaaPoista