30.12.2017

Lastenkirjoilla kiidetään

Margaret Mahy (1936-2012)  oli arvostettu uusiseelantilainen lastenkirjailija. Hän kirjoitti kaikenikäisille lapsille. Hänen tuotannossaan oli ainakin 40 romaania, 20 koottua lyhyitä tarinoita ja yli sata kuvakirjaa. Ystävystyminen (Kustannus-Mäkelä Oy 1990) on yksi näistä kuvakirjoista, jonka kuvitti Wendy Smith.

Kirja kertoo rouva Kultaruususta ja herra Haukisesta, jotka olivat tahoillaan yksinäisiä. He kävelivät joka päivä toistensa ohi sen paremmin tutustumatta ja huomaamatta toisiaa. Sitten molemmat hankkivat koiran koiratarhasta, jossa oli vaikka millaisia koiria: rouva Haukinen ison kuin heinäkasa ja herra Haukinen pikkuisen pölyhuiskun. Kun he taas kerran tulivat vastakkain koirineen, niin koirat halusivat tavata toisiaan ja kiersivät talutushihnoillaan kummatkin taluttajansa yhteen kerään. Sen jälkeen rouva ja herra alkoivat harrastaa yhdessä monenlaista ja  koirineen kulkivat yhdessä samaan suuntaan.
Mukavaa luettavaa lastenlasten kera.
Kirja sopii erityisesti Helmet lukuhaasteen 2017 kohtaan  
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia (Otava 2017)
Kun luin tätä Koiramäen Suomen historiaa lastenlasten kanssa, niin kolmevuotias etsi joka kuvasta herra Hakkaraista. Ja aika monesta hän sen löysikin. Ja olihan tämä kirja historiakertaus meille aikuisillekin -monet jo kouluhistorian asiat tulivat mieleen tätä lukiessa.
Hans Isaksson oli puusepän apupoikana rakentamassa Vasa-laivaa.

- Juokseppas poika katsomaan, löytyykö pohjalaudoista oksanreikiä, käski työnjohtaja. Hans teki työtä käsketttyä. Hän tuutki ja koputteli ja löysikin yhden pienen pienen reiän.
- Tuohon pitää veistellä tappi, Hans tuumi, mutta sitten hänet komennettiin muihin hommiin ja reikä unohtui. (Vasa-laiva upposi. Hans säikähti, keräsi kamppeensa ja purhehti Suomenlahden toiselle puolelle. Tosin laiva ei uponnut Hansin tähden vaan se oli väärin suunniteltu)

Tämä kirja sopii erityisesti Helmet-lukuhaasteen 2017 kohtaan 8. Suomen historiasta kertova kirja.

Julia Donaldsonin ja Sara Ogilvien kuvakirja Etsiväkoira Ella on myös mukavaa luettavaa pienten kanssa. Ella ja kuusivuotias Esseli olivat kaverukset. Kun jotain oli kadoksissa, Ella löysi tavarat. Kerran viikossa, maanataisin,  Ella pääsi mukaan kouluun lukukoiraksi. Ella nautti koulun hajuista ja lasten satujen tavailun kuuntelusta. Kirjantuoksu oli parasta. 
Eräänä maanataina olivat koulusta hävinneet kaikki kirjat. Ellakin oli nyreissään. Ja sitten se alkoi haistella ja haistella ja lähti liikkeelle ja kaikki oppilaat luokasta sen mukana. He kulkivat läpi kaupungin ja vihdoin löysivät Ellan kirjahaistelun kautta nukkavierun hepun, joka istui nenä kiinni kirjassa. Kirjavorolle joukko huusi: haluamme heti kirjat takaisin. Voro sanoi, että hän aikoi vain lainata.  Rikos oli selvitetty.
Ja tulikin hyvä loppu kirjalle: Ohajus kaupungin kirjastoon ja siellä opastus käyttöön.

Tämä kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 24. Kirjassa selvitetään rikos.









3 kommenttia:

  1. Hienoja kirjoja. Mauri Kunnaksen kirjat ovat olleet meillä kestosuosikki läpi vuosien. Oikein hyvää tulevaa vuotta sinne.

    VastaaPoista
  2. Minäkin sain lahjaksi Koiramäen Suomen historian. Ilahduttava kirja, varsinkin nyt kun historia on huonossa semassa kouluopetuksessa.

    VastaaPoista
  3. Kirsti: Kunnaksia on luettu paljon ja aina ne jaksavat kiinnostaa.
    Anna Amnell: Itse luen historiaa muutenkin, mutta tuolla kirjalla saa pienetkin lapsenlapsetkin kiinnostumaan.

    VastaaPoista