12.1.2018

Puro-lapaset

Sain valmiiksi Puro-lapaset (5/20), jotka painavat 50 grammaa. Malli löytyi Maija Paavilaisen Peukalon paikka, suomalainen lapaskirja - kirjasta.

Neuloin lapaset Novitan tummanvihreästä Nallesta kolmosen puikoilla. Neuleessa oli 47 silmukkaa, 12, 12, 11, 12 silmukkaa puikollaan vasemassa kädessä  ja oikeassa 11,12,12,12 silmukkaa resorin ajan, sitten lisäsin yhden, jotta joka puikolla olisi 12. Resorissa yksi oikein, yksi nurin neulosta kunnes tuli kuvio vasemmassa neljännellä puikolla, oikeassa toisella.
Vasemmassa yksi nurin, yksi oikein ja sitten varsinainen kuvio, joka on neljän kerroksen korkuinen ja neljän silmukan levyinen:
1. kerros: yksi nurin, kaksi oikein yksi nurin
2. kerros: yksi nurin, kaksi oikeaa yhteen, langankierto, yksi nurin
3. kerros: yksi nurin, kaksi oikein, yksi nurin,
4. kerros: yksi nurin, langankierto, kaksi oikeaa yhteen, yksi nurin

Kuvio kulki koko lapasen matkan resorin alusta kärkeen asti. Peukalokiilan valmistin yksinkertaisen peukalokiilan mukaan, jossa lopulta 12 silmukkaa ennen langalle laittoa. Neuloin alle neljä silmukkaa, jotka kavensin joka toisella kerroksella pois. Varsinaisen peukalon tein 21 silmukalla kolmella puikolla neljän sentin korkuiseksi, josta sitten kavensin joka kerros joka puikolta silmukan.

Löysäpipoisten Jyjy 2018 aloitetut ja valmistuneet:
1. Harmaakirjavat perussukat Jenkasta. Aloitettu 25.12. Valmiit 28.12. Paino 120 grammaa. 
2. Vihreästä Nallesta Vuokko-lapaset. Aloitettu 31.12. Valmiit. Paino grammaa.
3. Pikkupalmikkosukat lilasta Aaposta. Aloitettu 2.1.Valmiit 4.1. Paino 66 grammaa.
4. Sinivalkoiset Maamme raita -perussukat. Aloitettu 6.1. Valmiit 8.1. Paino 102 grammaa.
5. Tummanvihreästä Nallesta Puro-lapaset. Aloitettu 8.1. Valmiit 12.1. Paino 50 grammaa.
6. Seiskaveikasta Metsäretket -lapaset. Aloitettu 10.1. Valmiit. Paino grammaa.

1 kommentti:

  1. Hyvää alkanutta vuotta! Olet ollut ahkera! Minullakin harrastukset ovat kääntyneet kutomiseen. Kortteilussa ei ole oikein inspiraatiota.

    VastaaPoista