7.1.2018

Tammikuun ensimmäisellä viikolla

Tammikuu on alkanut vauhdikkaasti tiistaina olleen silmäleikkauksen jälkeen.
Loppiaisena vierailimme neljässä paikassa. Aamulla lähdimme matkaan vielä pimeän aikaan. Aloitimme lapsenlapsen yksitoistavuotissyntymäpäivillä.

Sitten matkasimme pääkaupunkiin, jossa vietimme suvun kanssa loppiaislounasta. Olen suvun vanhin! Ja suvun nuorinkin oli paikalla: kolmen kuukauden ikäinen vauveli, serkkuni lapsenlapsi.

Ajelimme taas muutaman kilometrin. Koska oli loppiainen, autopaikkoja löytyi kaupungissa (ja bonuksena ilmaiset parkkipaikat). Arkipäivänä ei pääkaupunkiin omalla autolla kannatakaan ajella, koska parkkipaikkojen löytäminen taitaisi olla todella hankalaa.

Vierailimme sairaalassa pojan luona. Kylläpä tuo sairaalakeskittymä onkin iso. Löysimme sentään oikealle osastolle helposti ohjeiden mukaan.
Jatkoimme matkaa maaseudulle seuraaville syntymäpäiville ja yökyläilylle. 8-vuotias isosisko oli aivan itse suunnitellut, tehnyt kuvan ja valmistanut pikkusiskolleen lahjaksi liinan oravankuvineen. Pikkusisko on näet päiväkodissa orava-ryhmässä.
 Tänään sitten juhlimme neitokaista. Viisivuotiaalla kakussa on viisi kynttilää.
 Ja siilikin maistui myös monen muun syötävän kera. Siilin pohjana oli kaalinpuolikas!
Mukavaa ohjelmaa oli lapsille sekä lapsenmielisille papoille ja mummoille ja tädeille ja kummeille. Isosisko ja isä soittivat, isoveli hoiti ongintaa, täti teki ja opetti monenlaisia"taikatemppuja". Tässä eräässä lautasella oli maitoa ja elintarvikevärejä. Toisella lautasella oli hieman astianpesuainetta. Kun tulitikku kastetiin astianpesuaineeseen ja sitten väriin, niin väri alkoi levitä. Jos kuivalla tulitikulla kosketti väriä, ei tapahtunut mitään. Lapset saivat sitten itsekin kokeilla tätä. Mukavaa oli seurata.
Jo eilen aloitin Maamme raita -sukan. Kotimatkalla sain ensimmäisen sukan valmiiksi ja illalla aloitin parista toisen.

Löysäpipoisten Jyjy 2018:
1. Harmaakirjavat perussukat Jenkasta. Aloitettu 25.12. Valmiit 28.12. Paino 120 grammaa. 
2. Vihreästä Nallesta Vuokko-lapaset. Aloitettu 31.12. Valmiit. Paino grammaa.
3. Pikkupalmikkosukat lilasta Aaposta. Aloitettu 2.1.Valmiit 4.1. Paino 66 grammaa.
4. Sinivalkoiset Maamme raita -perussukat. Aloitettu 6.1. Valmiit. Paino grammaa.

Osallistun myös Makrotex-haasteeseen tällä postauksella.

14 kommenttia:

  1. Kivoja kohtaamisia, joista syntyy lämpimiä muistoja.

    VastaaPoista
  2. Lämpimiä kohtaamisia, joista syntyy kauniita muistoja.

    VastaaPoista
  3. Mukavat vierailut ja muistot niistä sinulla.

    VastaaPoista
  4. Ihania hetkiä! ♥

    VastaaPoista
  5. Olette viettäneet todellista juhla-aikaa rakkaitten parissa!

    Paranemista leikkauksesta!

    VastaaPoista
  6. Onpa ollut tapahtumarikas alku sinulla tähän vuoteen!

    VastaaPoista
  7. Mieliinpainuvia muistoja, kaunis raitasukka.

    VastaaPoista
  8. Ihanan paljon juhlimista heti vuoden alkuun! Toipumista leikkauksesta ja kaunista tammikuun jatkoa :)

    VastaaPoista
  9. Sinullahan on ollut ihan vauhdikasta silmäleikkauksesta huolimatta. No, iloiset tapaamiset saavat aikaan hyvää oloa ja edistävät toipumista.
    Hyvää viikonvaihdetta Sinulle!

    VastaaPoista
  10. Sinullahan on ollut ihan vauhdikasta silmäleikkauksesta huolimatta.
    No, rakkaiden tapaaminen saa aikaan hyvää mieltä ja edistää toipumista.
    Hyvää viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  11. Toipumista silmän kanssa ja aivan fantastinen 5-vuotiaan kakku ♥ ♥ ♥ Myös siili-ideä oli kiva. Varsin vauhdikkas tammikuun alku tosiaankin ja kivat kuvat!

    VastaaPoista
  12. Teillä onkin ollut muistorikasta aikaa loppiaisena.
    Kauniita kohtaamisia suvun kanssa, mikä sen hienompaa onkaan.
    Kauniit kuvat olet tammikuulle laittanut, kiitos!

    VastaaPoista
  13. Kaihileikkaus kohta itsellänikin edessä, siitä taitaa nopeasti toipua ?

    VastaaPoista