Vihattu ja rakastettu

Voikukka on mykerökukkainen keltainen monivuotinen kasvi, joka leviää siementensä välityksellä ja lisääntyminen juurenpalasistakin on tehokasta. Mykerö muistuttaa ulkonäöltään yhtä kukkaa, mutta on muodostunut useista sadoista pienistä kukista.

Vaikka voikukka ei tarvitse hyönteispölytystä, se tuottaa silti runsaasti mettä ja on hyvä mehiläiskasvi.

Voikukka on ravintoarvoiltaan nokkosen jälkeen tärkein luonnosta saatava villivihannes. Voikukan lehtiä voi lisätä salaatteihin (salaaatteihin käyvät myös kukinnot ja nuput), keittoihin ja muhennoksiin, kukista voi tehdä simaa, kaljaa ja viiniä tai niitä voi syödä sellaisenaan kiehautettuna tai vaikka hapatettuna. Juuriakin voi käyttää keitettynä eri ruokien lisäkkeenä.Voikukan juuret kaivetaan maasta joko keväällä tai myöhään syksyllä lehtien lakastuessa. Kuivattua ja jauhettua juurta voi käyttää myös leivontaan ja puuroihin. Ne sopivat mausteeksi keittoihin ja kaljaan, ja paahdettuina  yrttijuomaksi. Paahdetuista juurista on valmistettu myös hyvää kahvinkorviketta etenkin sota-aikana, kun kahvia ei saanut.

Voikukkaa on käytetty sappilääkkeenä ja nestettä poistavana lääkkeenä.

Voikukalla voi myös värjätä villaa, niin kukilla kuin juurillakin.

Olen kaksijakoinen suhteessa voikukkiin. 
En halua voikukkia rikkaruohoiksi puutarhaani mökillä. Olen kitkenyt sitä vuosien mittaan voikukkaraudalla ja käsin ja yrittänyt pitää loitolla. Viime vuosina voikukka on levinnyt ahkerasti naapuritonteilta, ja edelleen yrittelen pitää sen kukat poissa omalta tontilta.
Toisaalta voikukat ovat erittäin tärkeä mesilähde mehiläisillemme. Joten voikukkamaastot ovat OK. Ja kauniitakin ja kunhan ne kasvavat jossain muualla kuin omalla tontilla!

Tämän viikon MakroTex-haasteen aiheena on kukka.