31.8.2018

Puutarhassa

Tämän viikon MakroTex-haasteen aiheena on ULKONA.
Puutarhassa kasvoi tänä vuonna monenlaista puissa ja pensaissa.
Viinimarjat, punaiset, valkoiset, mustat vihreät ja vaaleanpunaiset poimittiin ja keitettiin mehuksi. Karvisia syötiin pensaista. Kun aioimme ne poimia, olivatkin edellisenä yönä kaikki hävinneet: ilmeisesti supi oli ollut asialla. Tyrnit odottavat vielä poimijaansa.
Omenoita on paljon, mutta tänä vuonna ne ovat heikkolaatuisia. Useimmissa puissa kaikki omenat ovat madonsyömiä. Monet omenat yllättäen mätänevät  jo puussa. Luulisi, kun on ollut kuiva kesä, niin ei niin kävisi. En tiedä, miksi noin tapahtuu. Omenoita myös tippui aikaisin maahan paljon.
Samoin päärynät mätänevät myös jo ennen kypsymistään.
Punaisia perinteisiä luumuja meille ei tullutkaan tänä vuonna, vaikka monta luumupuuta kukki. Tuli kuitenkin pieniä keltaisia kirsikkaluumuja, jotka putosivat parin päivän sisällä kaikki maahan. Niitä tuli ennätysmäärä edellisiin vuosiin verrattuna. Viime vuonna taisi olla kymmenen (!), nyt  sentään noin sata kappaletta. Sinikka-luumut kypsyvät parhaillaan.
Kirsikoita tuli aivan sopivasti: oli montaa eri laatua kirsikkaa ja niitä pääsi vertailemaan.
Viiniköynnöksen rypäleet lajiltaan Zilka ovat kypsymässä. Kuiva kesä ja laiska kastelija ja niin tertut jäivät aika pieniksi. Tosin noita rypäleterttuja on paljon. Rypäleet ovat tänä vuonna myös maukkaita. Kun piakkoin poimin ne, teen niistä kai jälleen viinihyytelöä. Osan rypäleistä syömme toki sinältään heti.

2 kommenttia:

  1. Teillä on todellakin ollut oikeat sadonkorjuut!

    VastaaPoista
  2. Monipuolisesti marja-ja hedelmä herkkuja.

    Melko kypsiltä jo viinirypäleet näyttää.
    Kerran olen kasvattanut viinirypäleitä, mutta ei tullut yhtään viinirypälettä.
    Köynnös kyllä rönsysi kattoon saakka.

    VastaaPoista