25.9.2018

Syksyn merkkejä

 Paimenen syyslaulun sanoin: Lehti puusta variseepi, päivä yötä pakenee...
 Mökkikausikin vetelee viimeisiään.
Hilloamisetkin alkavat olla valmiina.  Vielä jotain on tulossa: tyrnit.
Maanantaina oli vapaapäivä, joten oli aikaa hillota. Luumuomenahilloa tein maijallisen. Kaksi kolmasosaa omenaa, yksi kolmasosa luumua oli höyrystymässä. Sitten sosemyllyn läpi ja isoon kattilaan, jossa keitin hillon, seos sekä valunut mehu.
Herkkuhilloa oli mukava tehdä, kun ostin öljysiemenkurpitsaa pari kiloa. Tässä herkkuhillossa on yhtä paljon kurpitsaa (kesäkurpitsan tilalla öljysiemenkurpitsaa), hapanta omenaa ja marja-aroniaa.
Isoon kymmenen litran kattilaan laitoin 3 litraa riivittyjä ja pestyjä marja-aronioita, kolme litraa öljykurpitsanpaloja (vain kuoret ohuelti pois) ja samoin kolme litraa happamia omenanpaloja kuorineen sekä neljäsosa litraa vettä. Keittelin ne pehmeiksi, hienonsin sauvasekoittimella, lisäsin lähes kaksi kiloa sokeria ja kuumensin vielä ja lisäsin pussillisen punaista Melatinia pieneen määrään sokeria sekoitettuna. Purkitin Atamonilla huuhdeltuihin kuumiin keitettyihin purkkeihin ja kansiin.
Joululahjoja on ollut jo aiheellista valmistaa. Tänäkin vuonna hilloja ja marmeladeja olen valmistanut jo joulua silmälläpitäen. Tein mausteisen luumuhillon suurinpiirten Dan-sukkerin ohjeilla. Tähän annokseen (26 purkillista valmista joulumarmeladia) oli kolmen litran kulhollinen soseutettua luumua, desi sitruunamehua, kilo hillosokeria ja ruokalusikallinen kardemummaa sekä kolme kanelitankoa ja pussi punaista Melatinia sekä pari desiä hienoa sokeria ja kolme korkillista Palinkaa.

Tämän viikon MakroTex-haasteen aiheena on SYKSYN MERKKEJÄ

15 kommenttia:

  1. On sulla hillopurkki poikineen - namskis! Upean kärpässienenkin olet löytänyt. Kaunista syksyä!

    VastaaPoista
  2. Syksyn kauneutta ja herkkuhetkiä luvassa.Oletpa tosi ahkera mutta sieltä se joulu tulla tupsahtaa taas.

    VastaaPoista
  3. Kauniita syksyisiä kuvia.
    Purkkirivistöjä katsoessa herahtaa vesi kielelel :)

    VastaaPoista
  4. Syksy alkaa jo olla pulkassa, kun säilykkeet ovat kaapissa. :)

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  5. Tosiaan, jouluun ei ole enää kuin kolme kuukautta. Pitääpä alkaa minunkin miettimään, että mitä sitä jouluksi, niin ei tulisi sitten niin kiire... :)

    VastaaPoista
  6. Omenahilloa on tullut keiteltyä useamoi kattilallinen.

    VastaaPoista
  7. Kysymys: Ovatko blogisi, esimerkiksi tämä blogi, vain Bloggerissa? Google plus on täysin sekoittanut blogini, en pääse kommentoimaan omiin blogeihini.
    anna.amnell@gmal.cm

    VastaaPoista
  8. Vain bloggerissa tämä blogi.

    VastaaPoista
  9. Kiitos, koetan muuttaa kaikki pelkkään Bloggeriin. Muutkin ovat valittaneet samasta ongelmasta. Kokeilen, pääsenkö kommentoimaan yhdestä blogistani.

    VastaaPoista
  10. Paljon hyvää makua olet säilönyt talven varalle!

    VastaaPoista
  11. Mahtava hillovaraston olet keitellyt. Oikein mukavaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  12. No huh-huh minkä määrän olet hilloja väsännyt. Upeaa!
    Ja niin söpönen kärpässienikuva :)

    VastaaPoista
  13. Voi niin söpö kärpässieni!

    VastaaPoista