26.10.2018

Syntymäpäivillä

Kun on paljon ystäviä koolla, on hyvä tutustua. Maarit esitteli toisillemme koko ystäväjoukon. Monenlaisten yhteyksien kautta meitä oli kokoontunut. Oli työtovereita eri puolilta maailmaa, oli työtovereita työpaikoilta, oli sukulaisia ja oli kouluajoilta asti ystaviä ja kollegoja mukana iloitsemassa tasavuosikymmenistä.
Kiitos kertomuksistasi!
Onnittelulaulunkin lauloimme: Paljon onnea vaan...

 Sinulle kiitos, Isä maan ja taivaan,
on nimes suuri, pyhä, kallis aivan,
ja armosi on vakaa, määrätön,
taivaankin tähtein yli ääretön, ääretön.

Myös minulle on armosi näin suuri,
sinua, Herra, kiitän siitä juuri.
Loit minut kuvaksesi, Herrani,
vahvista kaikkeen hyvään lastasi, lastasi.

Isäni, aina armostasi aivan
pois minut autoit alta vaaran, vaivan.
Kätesi antoi turvan väkevän,
suojele vielä halki elämän, elämän.


Yhdessä kristikunta kaikkialla,
etelän, pohjan, idän, lännen alla,
sinulle, Kristus, tuokoon kiitoksen,
Isälle ylistyksen ikuisen, ikuisen. (Virsi 326:1,2,3,9)

 
Ja yhdessä oli hyvä kiittää Taivaan Isää elämän matkasta tähän asti. 

Me olemme olleet aikanaan saman seurakunnan jäseniä ja samassa työpaikassa töissä, vaikka aivan eri sektorilla, myös ikätovereita.
Paljon monenlaista tarjottavaa oli - suolaista ja makeaa. Tällaiset nyyttikestisynttärit ovat mukavat, kun ne voivat toimia samalla lahjoina lähetystyölle. Kutsu juhliin oli tälläkin kerralla: ei lahjoja itselle, vaan jos jotain haluaa antaa niin lähetystyölle.

1 kommentti:

  1. Hieno idea ohjata lahjat hyvään kohteeseen.
    Hyvää talviaikaa!

    VastaaPoista